RAHASAMPO.ORG – SÄÄSTÄMISTÄ JA SIJOITTAMISTA

Artikkelit

Pörssikatsaus: nämä kolme firmaa kiinnostavat juuri nyt

Posted on
0 Comments
Reading Time: 8 minutes
Osakemarkkinoilla on riittänyt taas draamaa, kun on ollut mustaa maanantaita ja Yhdysvalloista on saatu taantumasignaaleja. Epävarmoina aikoina olen makrostressaamisen sijaan keskittynyt tekemään yhtiötutkimusta. Tässä artikkelissa esittelen kolme firmaa, joita tällä hetkellä tarkkailen sillä silmällä. Osa firmoista on ollut seurantalistallani pidempään, mutta niissä on tapahtunut merkittäviä muutoksia joko fundamenttien tai arvostuksen suhteen, joten olen ottanut ne…

Suuri osakevertailu – 139 yhtiötä rankattu tunnuslukujen perusteella

Posted on
0 Comments
Reading Time: 4 minutes
Marraskuussa 2023 vertailin Inderesin seurannassa olevia suomalaisia yhtiöitä erilaisten tunnuslukujen perusteella. Kun pörssi on nyt asettumassa kesälomamoodiin, on aika tehdä tähän vertailuun päivitys tai versio kakkonen. Käsittelen ensin vertailun yksityiskohtia, menestystä suhteessa indeksiin ja selitän, mitä tällä kertaa teen hieman toisin, Itse osakelistaus löytyy artikkelin loppupuolelta, mutta suosittelen vahvasti lukemaan muutakin kuin yhtiöiden nimet, jos…

Haluaisitko omistaa oman NHL-seuran? Näitä joukkueita voit pörssistä ostaa

Posted on
0 Comments
Reading Time: 4 minutes
NHL:ssä pelataan parhaillaan pudotuspelejä, ja mestaruus ratkeaa tulevina viikkoina. Nyt jos joskus on hyvä aika miettiä urheilumaailmaan sijoittamista, jotta voit paukutella henkseleitä ja sanoa olleesi osta mestaruusjoukkuetta omistajan roolista. Pörssistä löytyy runsaasti seuravaihtoehtoja maailman huipulta, mutta tällä kertaa pidämme fokuksen tiukasti Pohjois-Amerikasta. Käsittelen ensin urheilua yleisesti bisneksenä, ennen kuin sukelletaan tarkempiin esimerkkeihin. Esittelen kaksi pörssiyhtiötä,…

Kelpaisiko jenkkitekno arvoyhtiön kertoimilla?

Posted on
0 Comments
Reading Time: 4 minutes
Arvosijoittajana minun on vaikeaa kaikista vallihaudoista huolimatta ostaa jenkkipörssin jättiteknoja 30-40:n P/E-luvulla. Minulla ei ole tarvittavaa osaamista ja ymmärrystä yhtiöiden tulevaisuudesta, jotta voisin tuollaisia hintalappuja maksaa. Nyt markkinoilla on kuitenkin mielenkiintoinen tilanne: tarjolla olisi jenkkitekno arvoyhtiön kertoimilla. Kyseessä on tietenkin PayPal. Takana loistava menneisyys 2010-luku oli PayPalin kulta-aikaa. Tuolloin Internet lunasti jo 2000-luvun alussa tunnistetun…

LAURA 💚 PÖRSSISÄHKÖ

Posted on
0 Comments
Reading Time: 7 minutes
Tekstin lopussa mainoslinkki! * Kun surullisen kuuluisa Olkiluoto pyhänä reistaili, kolmosreaktori kyykkäsi ja tiistaina neljästä viiteen saa sähköstä maksaa lähes euron kilovattitunnilta, inspiroiduin kirjoittamaan pörssisähköstä ja kuinka erinomainen asia se on, kaikesta tästä huolimatta. Totuudenmukaisempaahan nyt talvea vasten näillä hinnoilla on hehkuttaa pörssisähkön erinomaisuutta kuin silloin, kun töpselistä tulee miinushintaista sähköä. Ennen rauhoittelin aloittelevia sijoittajia…

Sponsoreille!

Haluaisitko mainostilaa sivuiltamme. Voit ostaa tilan yrityksesi mainokselle tästä: