RAHASAMPO.ORG – SÄÄSTÄMISTÄ JA SIJOITTAMISTA
Artikkelit
Tarkastelussa LapWall: Pyhännän investoinnilla kiinni uuteen nousumarkkinaan?
Vuonna 2022 pörssiin listautunut LapWall valmistaa ja asentaa puuvalmisteisia seinä- ja kattoelementtejä. Elementit yhtiö valmistaa tehtaillaan Pyhännällä, Pälkäneellä ja Vetelissä. LapWallin elementtejä käytetään kaikenlaisessa rakentamisessa aina omakotitaloista päiväkoteihin ja teollisuusrakennuksiin. Uusin aluevaltaus on datakeskusmarkkina, kun 15.8. yhtiö tiedotti solmineensa toimitussopimuksen YIT:n kanssa elementtikattoratkaisun toimittamisesta Kajaaniin rakennettavaan datakeskukseen. LapWallin elementtituotteet ratkovat useita ongelmia. Ensinnäkin rakentaminen saadaan…
Parisuhteen vuosikokous – Näin kehitämme yhdessä arkea, taloutta ja tulevaisuutta
Monelle meistä vuosikokous tuo mieleen yhdistykset, osakeyhtiöt tai taloyhtiön kokoukset. Mutta mitä jos siirtäisit saman rakenteen omaan parisuhteeseesi? Pöytäkirjojen laatimisen, haalean kahvin ja ainaisten pihapoliisien valittamisten sijaan osallistujina olisikin vain te kaksi ja keskustelun aiheina olisi niin sijoittaminen, raha, seksi kuin unelmat. Me päätimme kokeilla. Tuloksena oli avoimempi kommunikaatio, selkeämmät tavoitteet ja yllättävän paljon naurua,…
Suuri osakevertailu – 144 pörssiyhtiötä rankattu
Puolivuosittain tekemäni osakevertailu on saanut neljännen osansa. Tällä kertaa vertailin keskenään Inderesin seurannassa olevaa 144 pörssiyhtiötä. Osakevertailun edellisen osan pääset lukemaan tästä. Vertailin* yhtiöitä niiden vuoden 2025 ennustetun EV/EBIT:n, EBIT%:n, ROIn ja vuoden 2026 ennustetun liikevaihdon kasvun osalta. Jokaisen kategorian paras sai yhden pisteen, kakkonen kaksi pistettä ja niin edelleen, kunnes lopulta huonoin sai 144…
Arvomme lahjakortin Verkkokauppa.comiin
Arvomme huhtikuun aikana lahjakortin Substack sähköpostitilaajiemme kesken! Osallistuminen on helppoa, klikkaa tämän sivuston yläpalkista ”Rahasampo Substackissä” ja kirjoita haluamasi sähköpostiosoite Subscribe kenttään. Klikkaa sitten Subscribe. Huom! Voittajalle lahjakortti lähetetään sähköisesti siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka arvonta satunnaisesti valitsee. Laitathan kenttään toimivan sähöpostiosoitteen. Verkkokaupan voittajalle arvottava lahjakortti on arvoltaan 50 euroa. Onnea arvontaan! T. Rahasammon väki
Tekoäly tulee – oletko valmis?
Tekoälyn viime vuosien nopea kehitys on yllättänyt jopa monet asiantuntijat. Asiantuntijat, kuten Nobel voittaja Geoffrey Hinton, ovat alkaneet varoitella mahdollisista tekoälyn tuomista vaaroista. Mitä tapahtuu, kun luomme jotain mahdollisesti itseämme älykkäämpää? Hinton kertoo, ettei ole montaa esimerkkiä lajista, joka pystyisi hallitsemaan itseään älykkäämpää entiteettiä. Tekoälyn kehitystä ei kuitenkaan pysty estämään. Siihen kaadetaan rahaa miljardikaupalla. Tekoälyn…
BILANCE – kuherruskuukausi morkkissovelluksen kanssa jatkuu
*Kaupallinen yhteistyö Bilance* Kesällä 2023 testailin pyynnöstä Bilance-sovellusta ja kirjoitin siitä arvion, jonka voit lukea TÄÄLTÄ. Maksuttoman parin kuukauden testijakson jälkeen siirryin maksavaksi asiakkaaksi, koska hurahdin äppiin ihan totaalisesti! Eli siis kompastuin omaan mainokseeni. Pakko myöntää, että vaikka sovelluksesta vuoden tilauksen teinkin, en uskonut, että jaksaisin käyttää sitä säännöllisesti. Oli nähty niin monta kertaa aikaisemminkin,…
Talvi on ollut pörssisähkön kuluttajalle halpa
Talvi 2024-2025 on tähän mennessä ollut pörssisähkön käyttäjälle erittäin hyvä. Sähkön hinnat ovat laskeneet Ukrainan sotaa edeltävälle tasolle ja Fortuminkin toimitusjohtajalta on kuultu kommentteja uusien investointien haasteellisuudesta nykyisellä hintatasolla. Sähkön hintaan on varmasti vaikuttanut leuto talvi ja jatkuvasti lisääntyvä aurinko- ja tuulivoima. Sähkön kulutuskin lisääntyy ja olemme talven aikana kuulleet uusista datakeskusinvestoinneista. Suomi on hyvä…
Suomen valtio opettaa kansalaisistaan huonoja rahankäyttäjiä
Suomen taloustilanne on heikentynyt merkittävästi, ja valtion velkaantuminen jatkuu ennätysvauhtia. Nykyinen hallitus ei ole onnistunut tekemään riittäviä toimia suunnan kääntämiseksi, ja kansalaisten kriisinkestävyys on matalalla. Velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa entisestään.
Samalla Suomen koulutusjärjestelmä ei tarjoa riittäviä taloustaitoja, mikä johtaa siihen, että moni oppii sijoittamisen, verotuksen ja budjetoinnin vasta aikuisena – jos koskaan.
Myös sosiaaliturvajärjestelmä voi passivoida ja jopa estää säästämistä. Lisäksi suomalaisilla ei ole päätäntävaltaa eläkesijoituksistaan, ja sijoittamista ei edistetä riittävästi verotuksen tai kannustimien avulla.
Kokonaisuudessaan järjestelmä ei tue yksilön taloudellista itsenäisyyttä tai vastuunkantoa riittävästi. Tästä kevyestä aiheesta tänään lisää.
Parisuhde & Raha – Näin onnistut raha-asioissa parisuhteessa
Raha on parisuhteissa yksi suurimmista teemoista, joka voi niin parantaa suhdetta kuin erottaa kumppanit toisistaan. Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että eniten riitaa aiheuttavat asiat parisuhteessa liittyvät rahaan, seksiin ja yhdessäoloon (tai yleensä sen puutteeseen). Sen sijaan, että alkaisin Osinkoinsinöörinä selittämään näistä kaikista aiheista, niin keskitytään tänään ensimmäiseen, eli rahaan. Ja siihen, että miten voisit…
Sijoitusvuoden 2024 tärkeimmät opit
Vuodenvaihde on aina sitä aikaa, kun sosiaalinen media täyttyy tuottograafeista. Hyvinä pörssivuosina graafeja tulee enemmän, huonoina vähemmän. Helsingin pörssin mörniessä Suomi-sijoittajien tuottoja ei ole paljoa näkynyt, kun taas jenkkisijoittajat ovat esitelleet salkkujensa menestystä avomielisemmin. Olen päättänyt avata oman salkkuni tuotot niin lihavina kuin laihoina vuosina, joten tässä tulee. Salkkuni teki tappiota 5,65 prosenttia. Vielä joulukuun…
Hyvän taloudellisen tulevaisuuden tärkein päätös
Jokainen meistä tahtoo itselleen, lapsilleen ja perheelleen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden niin taloudellisesti kuin muistakin näkökulmista. Talousblogina keskityn ensisijaisesti sisällössäni ensimmäiseksi mainittuun asiaan, vaikka se ei todellakaan ole ainoa tärkeä asia maailmassa. Tänään ajattelinkin kirjoittaa aiheesta, jota pidän tärkeimpänä päätöksenä hyvään taloudelliseen tulevaisuuteen. Vaurastuminen elämässä riippuu käytännössä vain yksilön tekemistä valinnoista ja hyvin vähän tuurista (tämän…
Suuri osakevertailu – tunnuslukusalkku päihitti Helsingin pörssin jälleen
Suoritin kolmatta kertaa osakevertailua kaikista Inderesin seurannassa olevista voitollisista yhtiöistä. Pistin 128 yhtiöitä paremmuusjärjestykseen EV/EBIT-, ROI-, EBIT%- ja liikevaihdonkasvu-tunnusluvuilla mitattuna. Nostan tässä artikkelissa esiin 16 yhtiötä, jotka pärjäsivät vertailussa kaikista parhaiten. Ennen sitä on kuitenkin hyvä vilkaista kuusi kuukautta sitten tekemääni osakevertailua, siinä loistaneita yhtiöitä ja niistä kasatun vertailusalkun suoriutumista suhteessa Helsingin pörssin yleisindeksiin. Kirjoitin…

Sponsoreille!
Haluaisitko mainostilaa sivuiltamme. Voit ostaa tilan yrityksesi mainokselle tästä:












