Rahasampo.org - Säästämistä, sijoittamista ja minimalismia

Tältä sivustolta löydät muun muassa sijoittamista käsittelevät haastattelut, jotka käsittelevät sijoittamista aina hajauttamisesta kuluihin ja ylituoton luomiseen. Toivottavasti viihdyt! Kirjoittajaan saa yhteyden kirjoittajasta sivun kautta.

 

 
kannettava tietokone pöydällä
Salkun tapahtumat
Sampo

Tammiralli tuli puun takaa

Joulukuussa näytti vielä kirkkaan punaiselta ja markkinoilla lasketeltiin oikein huolella. Varsinkin jouluaatto oli jenkeissä synkkä. Kuka olisi uskonut, että huolet unohtuvat näinkin nopeasti, sillä tammikuu

Lue lisää »
indeksi-sijoittaminen
Sampo

Episodi II – Indeksisijoittajan vastaisku

Prologi Markkinat ovat myrskyn silmässä. Tuotot ovat sulaneet sijoittajien silmissä ja mielialat ovat alkaneet synkistyä. Tasavallassa ahneus on väistynyt pelon tieltä. Pimeydessä pilkottaa kuitenkin hento

Lue lisää »
Päiväkirja
Sampo

Amsterdam sijoittajan silmin

Isäni halusi lähteä pikaiselle reissulle Amsterdamiin, jotta hän saisi veronpalautuksensa mielekkäällä tavalla kulutettua. Säästäväisenä ihmisenä kehotin häntä säästämään veronpalautukset, mutta isäni ei ottanut säästökehotuksia kuuleviin

Lue lisää »
Sijoittaminen
Sampo

Nordnetin kampanjasta Berkshire Hathawayta salkkuun

Nordnetilla* oli black friday kampanja, jossa suosituimpia yhdysvaltalaisia osakkeita sai ostaa ilman välityskuluja. Omaa sijoittajakuplaani seuraamalla Sharevillestä sanoisin, että AT&T oli tällä kertaa suosituin sijoituskohde

Lue lisää »
mies näytön äärellä, jossa näkyy kuvaaja
Sijoittaminen
Sampo

Volatiliteetti palasi markkinoille

Lokakuun toinen viikko on ollut markkinoilla punainen. Pitkän tasaisen kauden jälkeen muutama kovempi laskupäivä on saanut osan sijoittajista huolestumaan. Talousmediat repivät kurssilaskusta meheviä otsikoita ja

Lue lisää »
amphibious bus in downtown Stockholm
Sijoittaminen
Sampo

Diary, September 2018

Every month I post a quick summary about the events that happened in my life and also what changes there have been in my portfolio.

Lue lisää »

Salkkuni

salkku elokuussa 2020

Salkun tuottokuvaaja on lisätty heinäkuun alussa 2020. Avaa ilmainen sijoitus- ja säästötili Nordnettiin*

*Tähdellä merkityt linkit ovat affiliate linkkejä, joiden klikkaamisesta ja tuotteen/tilin tilaamisesta blogin ylläpitäjä voi saada palkkion

salkun kehitys 2020 q2 asti
Suomalaiset talous- ja sijoitusblogit -lista 2020