Omavaraisuushaaste, millaisella rahavirralla sanoisit päivätöille hyvästit?

sea-and-sky

Miten vuosi 2020 sujui sijoitusten kannalta pääsalkun ja sivusalkun osalta? Mitkä ovat salkkujen suurimmat sijoitukset?

Vuosi 2020 oli menestys ja pääsalkkuni tuotti 37% samalla kun kakkossalkkuni tuotti 143%. Ei kai tässä voi olla kuin tyytyväinen. Pääsalkussani isoimmat sijoitukset ovat järjestyksessä:

1) Talenom

2) Revenio

3) Aallon Group

Yhteensä salkussa on 7 osaketta eli salkku on suhteellisen keskitetty. Ykkössalkussani uskon siis ennen kaikkea defensiiviseen kasvuun, kuten joku sanoisi. Luotan myös tilitoimistobisneksen konsolidoitumiseen ja siihen, että isommat voittavat tässä – kuten salkusta näkee. Kakkossalkkuni jakautuu aika tasaisesti kolmeen osakkeeseen: JD.comiin, Virgin Galacticiin, sekä SPAC-yhtiö Stable Road Acquisiton Corpiin, joka on muuttumassa avaruusteknologiayritys Momentukseksi Q1:n aikana.

Miten 2021 on lähtenyt käyntiin sijoitusten osalta?

Muu salkku on junnannut indeksien kanssa paikallaan alkuvuoden, mutta Aallon Group heräsi vuoden koomastaan kahden yritysoston myötä, mikä nosti osakekurssia mukavasti n. 20%. Myös kakkossalkun avaruusosakkeet ovat jatkaneet liekeissä tänä vuonna ja ovat samaiset 20% YTD-plussalla. So far, so good siis.

Viime vuosi oli blogissasi teemalla maksimointivuosi. Kerrotko mistä oli kyse, mikä oli helppoa ja vaikeaa ja onnistuitko tavoitteissasi?

Tosiaan, vuonna 2020 haastoin itseni tienaamaan 100 000 euroa (ennen veroja). Bruttopalkkani oli vuoden alussa n. 60 000 euroa/vuosi, joten tämä tavoitteen saavuttamiseksi pyrinkin tekemään paljon muutakin kuin neuvottelemaan palkankorotuksen (joka sekin toki oli osa strategiaa). Isona pääpainona itselläni oli tutkia kaikkia vaihtoehtoja etenkin Internetissä tienaamisesta ja inspiroida myös suomalaisia siihen, että sen sijaan, että aina puhutaan säästöprosentista ja rahan säästämisestä, voitaisiin mekin välillä keskittyä rahan tienaamiseen! Internet ja englannin kielen taito kuitenkin mahdollistaa sen, että saatavilla on n. 4 miljardin ihmisen markkina 5,5 miljoonan sijasta. Vuoden aikana testailinkin mitä omituisimpia tapoja tehdä rahaa ja esimerkiksi kirjoitin sekä julkaisin esimerkiksi englanninkielisen runokirjan Amazonissa vain kolmessa päivässä – kaikkea nykyään voikin tehdä. 

Haaste oli itsellenikin mielenkiintoinen, koska kasvoin vähätuloisessa ja äidinmaidossa olen saanut opin siitä, että työtä tekemällä ei vaurastu ja kaikesta pitää säästää. Maksimointivuosi oli siis erittäin paljon oman comfort zonen ulkopuolelle menemistä ja uuden opettelua. Myös oman blogin myyminen yhteistyökumppaneille tuntui aluksi erittäin vastenmieliseltä, koska olen aina vihannut myymistä. Tämä siitä huolimatta, että koin, että blogini oli oikeasti laadukas ja kaiken sen rahan arvoinen!

Lopputuloksena tienasin viime vuoden aikana vähän yli 98 000 euroa eli en ihan tavoitteeseni päässyt, mutta lähelle kyllä. Ja opin valtavasti asioita, joista olen kirjoittanut blogissani pitkät pätkät läpi vuoden. Innostuin myös yrittäjyydestä ja olen varma, että jossain kohtaa elämääni haluan koettaa siipiäni ihan kokoaikaisena yrittäjänä ja luoda jotain oikeasti globaalia liiketoimintaa itse.

Olet elänyt vuoden myös minimalistisesti. Tuntuiko, että jouduit luopumaan joistain asioista minimalisti vuoden aikana, joista et olisi halunnut luopua? Miten pitkälle veit kulujen karsimisen?

Minimalistivuotena jouduin ehdottomasti karsimaan asioista, joista en olisi halunnut luopua. Karsin kulutuksesta kaiken muun paitsi aivan pakolliset asiat. Ja se oli koko vuoden idea. Kun karsii elämästään edes hetkeksi kaiken muun kulutuksen kuin sen, mitä on aivan pakko ostaa, oppii itsestään aivan valtavasti. Koen, että jokaisen pitäisi ottaa ainakin minimalistikuukausi tai minimalistineljännes ja lopettaa tyyliin kaiken muun paitsi ruuan ja muiden aivan pakollisten asioiden ostaminen.

On uskomatonta, kuinka nopeasti siinä tajuaa, mihin kaikkeen järjettömään sitä käyttää rahaa. Ja toisaalta, mihin kaikkeen itselle tärkeään (mutta jonkun muun mielestä turhaan), käyttää rahaa. Minimalistivuosi opetti minua itsestäni ja niistä asioista, mitä itse arvostan ja jotka ovat itselle tärkeitä. Turhia, mutta itselleni tärkeitä asioita voin sanoa olevan ainakin: matkailu, videopelit. elokuvateatteri sekä hyvä ruoka. Kaikki nämä ovat asioita, jotka ovat joillekin muulle turhia, mutta jotka nostavat omaa elämänlaatuani huomattavasti.

Tavoittelet taloudellista riippumattomuutta. Miltä ajattelet elämän näyttävän, kun olet tavoitteen saavuttanut?

Tällä hetkellä nautin työstäni niin paljon, että en usko, että töitä ainakaan heti lopettaisin. Todennäköisesti arkeni näyttäisi suhteellisen samalta aluksi ja vähitellen alkaisin lyhentää työpäiviä asteittain ja loisin enemmän aikaa muita intohimojani ja unelmiani varten. Olen lukenut amerikkalaisia FIRE-blogeja tarpeeksi nähdäkseni paljon varoittavia esimerkkejä siitä, että päivätyöstä eroaminen on about huonoin ratkaisu, mitä FIRE:n saavuttanut henkilö voi tehdä. Uuteen vapauteen pitää enemmänkin laskeutua pehmeästi kovan exitin sijasta. Aivan samalla tavalla kuin lotto-voittajienkin elämä usein vain romahtaa, jos he eivät päivätöissä jatka tavallisesti.

Tuon siirtymäajan jälkeen toivon kuitenkin tekeväni ennen kaikkea töitä itselleni, en muille – oli se sitten konsultin, kirjailijan, muusikon tai videopeliyrittäjän työ. Toivottavasti pystyn jatkamaan intohimon kohteitani sekä harrastuksiani hautaan saakka. Eli vaikka FIRE:ä tavoittelenkin, toivon silti, että en koskaan joudu eläköitymään siten, miten perinteisesti eläköityminen mielletään. Aktiivinen ja mielenkiintoinen tekeminen kuitenkin tuo elämälle tarkoituksen ja tekee siitä mielekästä. FIRE vain antaa vapauden seurata sitä juttua, mikä ikinä tietyssä kohtaa elämää sattuu kiinnostamaan ja uskon, että FIRE pystyy antaa minulle myös stressivapaamman ja näin terveemmän sekä paremman elämän. Ja sitä mielestäni aito vapaus juuri on – vapaus päättää omasta ajastaan.

Miten suuren pääoman tarvitset tai millaisella rahavirralla voisit sanoa päivätöille hyvästit?

Laskelmieni mukaan absoluuttiseen taloudelliseen riippumattomuuteen tarvitsen n. 2,5-3 miljoonan euron sijoitussalkun (sisältäen asuntosijoitukset ja huomioiden inflaation sekä verot). Tähän on laskettu myös mahdollinen perhe ja lapset, joita itselläni ei vielä ole. Haluan puhua FIRE:stä vasta sitten, kun pystyn oikeasti olla miettimättä rahaa, jonka takia summa on huomattavasti suurempi kuin mitä esim. perinteisellä 4%:n säännöllä laskettuna näkee.

Millaisessa ajassa uskot olevasi taloudellisesti riippumaton, jos aikaan lisätään myös tähän asti säästämiseen ja sijoittamiseen käytetty aika?

Jos mietitään, että aloitin sijoittamisen 19-vuotiaana kesätyörahoillani (omaa pääomaa tässä kohtaan itselläni oli hurjat 5000 euroa, jotka kaikki menivät kyllä oppirahojen makseluun) ja tavoite on 39-vuotiaana FIRE:een, matkassa menee yhteensä 20 vuotta.

Voiko tavallinen duunari saavuttaa taloudellista riippumattomuutta vai onko se harvojen kovapalkkaisten tavoite?

Jos tavoittelee oikeasti aikaista sekä absoluuttista taloudellista riippumattomuutta, täytyy silloin kaikki kolme palikkaa olla kunnossa. Kuten omassa blogissani aina hoen, pitää kuluttaa vähemmän, tienata enemmän sekä sijoittaa yksinkertaisesti ja säännöllisesti. Pelkkä kova palkka tai pieni kulutus ei riitä taloudelliseen riippumattomuuteen saavuttamiseen, koska kovatuloinenkin voi ihan helposti kuluttaa kaiken (etenkin kun 100 000 euron palkasta Suomessa käteen tulee vain se n. 50 000 euroa). Ehdottomasti täytyy siis tienata keskimääräistä suomalaista enemmän, mutta siihen onneksi ihan keskimääräisellä palkansaajallakin on Suomessa mahdollisuus, jos pyrkii kehittämään itseään, jatkokouluttautumaan tai keskittymään sivutulojen tienaamiseen. Helppoa se ei kuitenkaan koskaan ole ja vaatii paljon pitkäjänteisyyttä, oli vähä-, keski- tai kovatuloinen.

Minkälainen sijoitusstrategiasi tai -tyylisi on? Miten sijoitat sivusalkkua?

Pääsalkkuni koostuu pääosin yrityksistä, joiden liiketoiminta JA johto ovat jo todistaneet pystyvänsä luomaan osakkeenomistajien arvoa pitkäaikaisesti. Kun puheet ja teot ovat kohdanneet menneisyydessä (myös yllättävinä aikoina), voi tähän luottaa myös tulevaisuuden epävarmuudessa. Salkussani on vain yksi yritys, jonka liikevaihto kasvaa alle 10%:n vuosivauhtia ja negatiivinen liikevaihdon kasvu on itselleni nykyisyydessä punainen lippu, joka tekee sijoituskohteesta epäkiinnostavan. Jos et pysty nollakorkojen aikaan kasvattamaan liiketoimintaasi, teet jotain väärin.

Sivusalkussani saan tehdä ja toteuttaa mitä ikinä huonoja ideoita saankaan hetken päähänpistosta – ja pyrin pitämään sen maksimissaan 5-10% koko omaisuudestani siten, ettei mahdolliset isot pääomatappiot hidasta vaurastumista liikaa. Sivusalkkuni on tällä hetkellä avaruuspainoitteinen – ja on ollut sitä viimeiset puoli vuotta. Uskon seuraavan hypen osuvan avaruuteen ja kaiken lisäksi siellä on ihan realistisiakin tuottomahdollisuuksia kiitos SpaceX:n, Blue Originin sekä muiden modernien rakettiyritysten uudelleenkäytettävien kantorakettien. Jossain kohtaa ihmiskunnan on katsottava tähtiin – ja vaikka se ei tapahtuisi vielä minun elinaikanani, on tässä hauska olla mukana. Viime vuosina osakemarkkinoilla on palkittu tällaisesta tyhmästä riskinotosta ja salkku onkin tuottanut perustamisestaan 270% vähän alle kolmessa vuodessa. Toivoisin kuitenkin, että sijoittamisessa pian alkaisi taitosijoittamisen aika, eikä tällainen spekulointi olisi helpoin tapa oikeasti hyviin tuottoihin.

Otatko ESG asioita huomioon?

Otan huomioon silloin, jos ne voivat mielestäni vaikuttaa liiketoiminnan tuottoon pitkällä aikavälillä. Tästä syystä koen esim. öljy-, kaivos-, tai tupakkateollisuuden äärimmäisen epähoukutteleviksi toimialoiksi näin pitkän aikavälin sijoittajalle. Muuten en asiaa ota huomioon, koska kyseessä on loputon jäniksenkolo, johon on oikeasti vaikea vetää mitään rajaa viherpesun ja erilaisten ESG-painotusten takia.

Ennusta millainen vuodesta 2021 tulee sijoittajille? Mitä riskejä pitäisi ottaa huomioon?

2021 tulee todennäköisesti olemaan aivan yhtä hullu kuin viime vuosikin – tiettyjen osakkeiden osalta. Tullaan näkemään IPO-hulluuden jatkumista Yhdysvalloissa, uskomattomia tuottoja yritysten osakkeista, joilla ei ole edes aktiivista liiketoimintaa, mutta samalla nähdään myös jossain kohtaa vuotta sektorirotaatiota kasvusta ns. perinteisempiin aloihin. Yhdysvaltain ja Euroopan osakemarkkinat jatkavat kasvamista erilleen Robinhoodin, r/wallstreebetsin jne. hypesijoittajien alustojen takia.

Isoimmat voitot ja tappiot tullaan myös tänä vuonna tekemään Yhdysvaltain osakemarkkinoilta. Näiden vaikutukset eivät kuitenkaan näy Suomeen sijoittajalle sijoittajalle juurikaan, joten voi olla, että suomalaisen sijoittajan vuodesta voi tulla yllättävänkin rauhallinen. En usko, että mitään koronaromahduksen kaltaista nähdään tänä vuonna ja uskon, että optimismi kantaa vielä tämän vuoden läpi, kunnes jossain kohtaa loputon rahan printtaaminen ja velan kasvu pitää kuitata jollain tavalla. Musiikki soi vielä tämän vuoden, valomerkki alkaa kuitenkin olla lähellä.

Sinulla on kaksi kirjaprojektia menossa. Voitko kertoa niistä hieman enemmän?

Tosiaan kirjoitan tällä hetkellä niin sijoitustietokirjaa (josta kirjoitettuna tällä hetkellä n. 150 sivua) sekä täysin fiktiivistä romaania, jossa on nyt n. 300 sivua. Kummallakaan ei ole vielä kustannussopimusta, mutta olen alustavasti sijoituskirjasta kysellyt kustantamoilta ja mielenkiintoa tuntuu olevan. Sijoituskirjojen suosio on kuulemma kasvussa, joka ei sinänsä yllätä, koska sijoittaminen on Suomessa kasvattanut suosiotaan aika rajustikin viime vuosina.

Rakastan kirjoittamista ja olen aina halunnut kirjoittaa kirjoja, mutta toki esimerkiksi sijoituskirjan julkaisu tarkoittaisi sitä, että joutuisin tulemaan omalla nimellä ja naamalla ulos, mistä en kauheasti välitä. Tykkään tästä vanhan ajan Internetin tavasta olla nimimerkin takana – mese ja Habbo Hotel-aikakautena Internet oli kuitenkin paljo kivempi paikka kuin nykyään. Fiktiivinen romaani taas on huomattavasti vaikeampi niin viimeistellä kuin saada myytyä kustantamoille. Sen voisin ihan hyvin julkaista omalla nimellä ja naamalla, koska sitä ei tarvitsisi Omavaraisuushaasteeseen liittää mitenkään. Uskon, että saan ainakin toisen kirjoista valmiiksi tänä vuonna, mutta aika näyttää, miten niiden julkaisu sitten toteutuu käytännössä.

Pakko myös sanoa loppuun, että etenkin romaanin kirjoittaminen on nostanut arvostustani laadukkaan fiktion kirjoittajia kohtaan aivan valtavasti. Voin sanoa, että on järjettömästi haastavampaa ja aivoille raskaampaa kirjoittaa mielikuvitusmaailmaa kuin kirjoittaa tietokirjaa asiasta, johon on perehtynyt viimeiset 13 vuotta.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp

Vastaa