Minne firettäjät katosivat?

Jokainen vähänkään sijoittamisesta kiinnostunut tai iltapäivälehtiä muutama vuosi takaperin lukenut muistaa varmaan mielipiteitä jakaneen termin FIRE? Firettäjät ovat pääasiassa nuoria aikuisia, jotka säästävät tavoitteellisesti suuren osuuden tuloistaan tavoitteenaan taloudellinen riippumattomuus ja aikainen eläköityminen.

FIRE rantautui Yhdysvalloista Suomen medioihin näkyvämmin vuoden 2018 tienoilla, jolloin haastatteluissa näkyi säännöllisesti nuoria tai varhaiskeski-ikäisiä hardcore-säästäjiä. Kuten arvata saattaa, mehukas aihe sai kommenttikentät tulvimaan ja nuoria kehotettiin elämään ja törsäämään nyt, eikä vasta eläkkeellä.

Firetyksen perusperiaate on kannatettava ja aiheesta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä sen filosofiaan ennen kuin muodostaa asiasta kovin jyrkkiä mielipiteitä.

Rakastan firetykseen liitettyä tietynlaista innokasta naiiviutta, nuoruuden paloa ja voittamattomuuden tunnetta ja näen nämä ehdottomasti vain positiivisina asioina. Osalle kritisoijista työnteko tuntuu olevan elämän keskiössä ja itseisarvo, jota tehdään viisitoistakesäisestä hautaan ja itse taas ajattelen, että mikäli on mahdollista hypätä oravanpyörästä tekemään itselle mieluisia asioita esimerkiksi hyväntekeväisyyden, vapaaehtoistyön, opiskelun tai aktivismin parissa, sehän olisi vain positiivista.

Itselleni maksimipihistelyfiretys olisi tässä elämäntilanteessa vähän turhan rankkaa ja kurinalaista, mahdotontakin. Olen hedonisti ja tykkään monen tavissijoittajan tapaan tuhlata pörssin lisäksi vähän löperösti myös elämiseen pakollisten asioiden ulkopuolellakin. En ahtaudu kumppanin kanssa yksiöön elämään soijarouheella vaan elintasoa nostavat reilut neliöt, villiintyminen heräteostosten parissa ja vähän liian monen streamauspalvelun haaliminen.

Tajuan kuitenkin hyvin sen, että mikäli nuorena on mahdollisuus esimerkiksi välivuosien aikana tienata samalla kun asuu halvalla vaikkapa vanhemmilla tai kimppakämpässä, kannattaa siitä ottaa taloudellinen ilo irti ja tuupata valtaosa tuloista säästöön. Joko eläkettä tai vaikka tulevia opiskeluvuosia varten.

Itsekin sain kasaan suurimmat vuotuiset säästöt reiluna parikymppisenä, kun asuin kahden muun kanssa kimppakämpässä, tein amiksen ohella kahta työtä ja ei ollut aikaa tai edes kiinnostusta tuhlata muualle kuin pörssiin.

Googlailin tätä juttua varten, että missä vaiheessa nuorten sijoitusbuumi roihahti ja törmäsin haastatteluun vuodelta 2017. Luin, että olin säästänyt edellisenä vuonna 58 prosenttia nettoansioista. En olisi muistanut tällaista nippeliä ilman tuota haastattelua, mutten kyllä ihmettele tuota lukua sillä työtahdilla. Vielä tuohon aikaan jaksoin excelöidä kaikki tulot ja sijoitukset, nykyään vähemmän aktiivisesti. Firettämisen yksi ”tavoitteista” on saada yli puolet nettoansioista säästöön, joten olin vuonna 2016 aikaani edellä ja hipsteristi firettäjä ennen kuin se oli cool. Ainakin sen yhden vuoden.

Olen todella, todella onnellinen, etten tee enää kahta päivätyötä ja on muutakin elämää ja rahanmenoa, mutta siitä olen myös onnellinen, että ne säästetyt kymppitonnit ovat edelleen pörssissä. Eli vaikka parikymppisenä paahtoi pari vuotta aivan liikaa töitä ja liikkui jaksamisen riskirajoilla parikymppisen loppumattomilta tuntuvilla voimavaroilla, jäi siitä jotain hyvääkin käteen. En sano, että raha on se mitä pitää tavoitella, mutta kyllä se antaa aika valtavan henkisen turvatyynyn edelleenkin, kun on jotain mihin nojata, jos elämässä tulee joskus hankaluuksia. Kuitenkin näillä ikävuosilla ja kokemuksella suosittelisin itselleni vähentämään vähän työntekoa ja lisäämään elämää, sopivassa suhteessa. Vaikkei se parikymppisenä ehkä siltä tunnu, jotain aina hajoaa ilman lomaa ja lepoa ja ne säröt voivat näkyä vielä vuosienkin päästä. Ja tiedostan myös sen, että kaikilla ei ole samanlaista elämäntilanteeseen sopivaa saumaa tahkota minkäänlaista turvapuskuria ja säästää voi myös ajamatta itseään burnoutiin. Firetys sopii harvalle, säästäminen lähes kaikille.

Ja nyt pitää vielä sanoa, etten pidä tai ole pitänyt itseäni firettäjänä, todellakaan. Pidän itseäni sunnuntaisijoittelijana, jonka omat tavoitteet ovat kohtuu ympäripyöreät ja armolliset. Muuttuvat elämäntilanteet hankaloittavat säästämistä ja on täysin okei laittaa säästöille stoppi, pienentää summaa tai jopa nostaa kertyneitä säästöjä käyttöön. Elämää vartenhan niitä sinne pääasiallisesti kerrytetään.

Itseäni ei rehellisesti kiinnosta ihan hirveästi eläköityykö joku firettämisestä julkisuudessa puhunut jo 2030 vai ei. Aikaista eläköitymistä huomattavasti kiinnostavampaa on se, jatkuiko säännöllinen säästäminen ja sijoitusharrastus alkuinnostuksen jälkeenkin, vai karahtiko alkanut into koronapudotukseen tai tälläkin hetkellä käynnissä olevaan maailmantilanteeseen, joka heijastelee vahvasti pörssissä. Ja miten sijoitustyyli muuttui vuosien ja vuosikymmenten aikana. Ehkä joku toimittaja tekee vuonna 2040 soittokierroksen 2010-luvun lopun julkifirettäjille?

Olen varmasti monelle edelleen Sijoittaja-Laura, vaikken muutamaan vuoteen aktiivisesti ole sijoittamisesta puhunutkaan joitain twiittejä tai haastatteluja lukuun ottamatta. Olen nyt 31-vuotias ja aloin puhua sijoittamisesta 2014 ollessani 23-vuotias. Vielä silloin ei ollut havaittavissa nykyisenlaista nuorten tai naisten sijoitusbuumia ja sijoitustapahtumissa oli pappapainotteinen eläkeläistunnelma.

Koronapandemian puskiessa päälle oli nähtävissä pientä naureskelua siitä, että naiset ja nuoret hiljenivät kurssilaskun edetessä. Tämähän ei pitänyt paikkaansa, jos yhtään näki kuplansa ulkopuolelle. Moni nuori ja nainen puhui sosiaalisen median kanavissa ja antoi haastatteluja koronadipistä ja laskufiiliksistä, minä mukaan lukien. Varmasti jokainen meistä käski pitämään pään kylmänä ja unohtamaan pörssin hetkeksi. Eli toistelivat täysin sitä samaa mantraa mitä olivat toistelleet viimeiset vuodet; vaihtelu kuuluu pörssiin, älä stressaa.

Siksi jurppii harvinaisen paljon nähdä twitterissä edelleen kysymyksiä siitä, että missäs firettäjät nyt ovat, kun ovat niin hiljaa? Eikö miljonääriksi ja taloudellisesti riippumattomaksi tulo ollutkaan niin helppoa kuin kuvitelmissa oli?

Tässä asenteessa hankaa moni asia. Ensinnäkin FIRE-ilmiön rantautumisesta ei ole kovin montaa vuotta, joten jos on päättänyt vaikkapa FIRE:n alkurytinöissä alkuvuodesta 2019 alkaa havittelemaan taloudellista riippumattomuutta äkäisellä eläkesäästämisellä, on säästökuukausia ehtinyt kertyä vasta alle viisikymmentä. Vaikka sijoitussumma olisi ollut nuoren tuloihin nähden messeväkin, ei säästyneillä tuhansilla tai muutamalla kymmenellä vielä aivan eläkkeelle pötkitä. Eikä kukaan tällaista olettanutkaan.

Monen nuoren sijoittajan ja firettäjän alkutaipaleelle sattui korona ja kohta perään toinen suurempi lasku. Pitkän nousukauden loppupuoliskon aikana sijoittamisen aloittaneet saattoivat tehdä suuremmat mokat kuin juuri koronan kynnyksellä aloittaneet sijoittamisen tuntuessa helpolta, nousu ikuiselta ja sijoituslaina rahanpainokoneelta.

Aivan varmasti osa firettäjistä kyllästyi tippuviin osakekursseihin ja säikähti pois markkinoilta, mutta tulevaa pörssiromahdusta pedattiin aikanaan niin hyvin, että moni oli siihen varmasti varautunut ja käytti tilanteet hyväkseen tai ei tehnyt mitään.

Toinen asia mikä firetys-asiassa häiritsee on se, että nousukauden aikana on klikkihedelmällisempää kirjoittaa sijoittamisesta, joten totta kai onnistumisia ja sijoitusstrategioita nostetaan toimittajien johdosta enemmän esiin. Onneksi somen sijoitusvaikuttajat lohduttavat, rauhoittelevat ja takovat järkeä myös silloin kun prosentit näyttävät vähemmän klikattavilta jutun aiheilta.

Ei siis ole firettäjien vika, että toimittajat kyllästyvät pitkien laskukausien aikaan puhumaan taloudellisesta riippumattomuudesta samalla palolla. Ymmärtäähän sen, kumpaa otsikkoa klikkaisit: sitä, jossa 18-vuotias on päättänyt ryhtyä miljonääriksi alle kolmekymppisenä vai sitä, jossa päälle kolmekymppinen Laura sanoo säästävänsä jokusia kymppejä kuussa, jottei tarvitse vanhana niin paljon itse siivota asuntoa tai vaihtaa renkaita? Ehkä osa meistä kolmekymppisistä ja vanhemmista klikkaisi jälkimmäistä samaistumisen toivossa, silti suurta osaa houkuttaa tuo ensimmäinen.

Ihmisiä tuppaa kiinnostamaan aina pikavoitot; lotto, kryptomiljonääriys ja laihdutuspillerit. Tylsä ja hidas puurtaminen ei ole niin seksikästä kuin skumppahuuruinen jetset.

Moni sijoittamisen viimeisen vuosikymmenen aikaan aloittanut ei myöskään ole välttämättä osakepoimija indeksisijoittamisen ollessa niin suosittua ja ajankäytöllisesti ystävällisempää. Haastatteluissa kysytään usein mitä osaketta on viimeksi ostanut, ja aika nopeasti käy tylsäksi kertoa ostaneensa MSCI Worldia samalla summalla kuin viime kuussa. Haastattelija saattaa myös kysyä, että miltäs se kurssilasku nyt oikein tuntuu. Sijoittaja sanoo, ettei tunnu missään, koska horisontti on kymmenien vuosien päässä ja sijoittaminen hoituu automaatiolla. Firetys-haastatteluille on siis ajankohtansa tulevaisuudessakin, mutta loppuvuosi 2022 ei ole ehkä se mehevin aika kysellä eläköitymissuunnitelmia, kun säästösummat menevät sähkölaskuihin ja raketoiviin ruokakustannuksiin.

Eli vastauksena kysymykseen, minne firettäjät katosivat, voi vastata, että media ne hukkasi. Mutta kun vähän raaputtaisi pintaa niin sieltä se sama sijoittamisesta innostunut porukka todennäköisesti edelleen löytyisi. Moni hoitaa sijoittaminen nykyään yhtä rutiininomaisesti kuin vuokranmaksun, joten siitä on se wallstreetmäinen hohto, glamour ja pankin edessä jonottaminen pitkälti kadonnut. Tässäkin uusi sukupolvi on ehkä edeltäjäänsä järkevämpi.

Itse en lakannut puhumasta sijoittamisesta siksi, että tuli laskumarkkina ja romahdusmasennus, vaan koska elämä muuttui koronan myötä kertaheitolla. Vaihdoin finanssiopinnoista ja pankki- ja varainhoitopiireistä metsäalan opintoihin ja sen myötä alan töihin. Alanvaihto ei näkynyt sijoittamisen lopettamisena, mutta osakesäästötilille ilmestyi kyllä muutama metsäalan yhtiö lisää.

En koe morkkiksia siitä, etten puhu enää kovin aktiivisesti sijoittamisesta. Sijoittaminen on edelleen ihana ja tärkeä harrastus, mutta rehellisesti sanottuna niin kovin tylsällä tyylillä, ettei siitä tule puhuttua somessa juurikaan, varsinkin kun nykyisin julkisuudessa on henkilöitä, jotka tekevät sijoituspuhetta ammatikseen ja tuhat kertaa paremmin ja selkeämmin kuin mihin ikinä pystyisin, vaikka yrittäisin. Itse käytän energian uusiin aiheisiin ja keskityn niihin sijoittamisen pysyessä taustalla. Monelle olenkin nykyään Sijoittaja-Lauran sijaan Metsäkone-Laura tai Vegaani-Laura tai Ateisti-Laura tai Kokoomus-Laura, mistä yhteyksistä tilini nyt onkaan someihinsa bongannut.

Ja kuluneen vuoden ajan valtaosa rahoista on mennyt ASP- tai arvo-osuustilin sijaan 50-luvulla rakennetun talon lainanlyhennyksiin, remontoimiseen ja ylläpitoon. Taloa ostaessa oli hyvä, ettei osakesalkkuun tarvinnut suuremmin edes koskea ja sain puolisonkin aloittamaan samassa rytäkässä ETF-sijoittamisen. Edelleen arvo-osuustilille menee rahaa, mutta muuttunut elämäntilanne ja paikkakunnan vaihto vain muuttivat säästöön menevää summaa ja tahtia. Jossain vaiheessa, kun suurimmat remontit ovat alta pois, säästösumma todennäköisesti taas nousee, ellei uusia projekteja ilmaannu. Ja näin sen kuuluu elämän mukana elääkin.

Firettäjät eivät siis kuolleet sukupuuttoon. Osa saattaa paahtaa edelleen sniiduillen useiden kymmenien prosenttien säästöprosenteilla, mutta osan alkuinnostus on varmasti laantunut niin sanotusti ”normaaliksi” säästämiseksi ja sijoittamiseksi. Osa on saanut lapsia ja alkanut säästää heille, ja osa muuttanut väljemmin asumaan korkeammilla kustannuksilla, mutta pelastaakseen koronaeristyksissä yksiössä rapautetun parisuhteensa. Osa sortui varmasti siihen uuteen autoon ja elämä hioi ehdottomuuden kulmia, niin kuin usein käy, kun ikää tulee lisää ja ihminen sopivasti laimenee. Ehkei tavoitekaan ole enää kolmekymppisenä eläkkeelle, vaan viisikymppisenä kevennetylle työviikolle.

Jos jotain viime vuosien sijoitus- ja firetysbuumista toivoisin jääneen jokaisen aloittaneen takaraivoon niin sen, että järki ja säännöllisyys olisivat pysyneet matkassa. Ja mikäli meemiosakkeet ja krypto-onnettomuudet osuivat matkan alkuun, ei näistä ole säikähdetty vaan sijoitusstrategian muutoksella on saatu rapatessa roiskuneet sijoitushousut kuivattua ja ohjattua tekeminen vähemmän riskialttiisiin kohteisiin. Jos nyt lähivuosien osakemarkkinaa voidaan kovin vähäriskisenä pitää.

Nuorten sijoitusbuumi on ollut kaikin puolin ihanaa seurattavaa, joten vähemmästäkin veri kiehahtaa, jos nuorten tekemiselle naljaillaan ja sitä vähätellään. Jos joku ei puhu enää sijoittamisesta samalla palolla, ei se tarkoita, että sijoittaminen olisi mennyt jotenkin mönkään. Eivät negatiiviset tuottoprosentitkaan kerro mistään muusta kuin siitä, että osakkeet ovat vaikkapa vallitsevan maailmantilanteen vuoksi laskeneet ja niitä sattui ostamaan nykyistä korkeammalla hinnalla ennen kuin oli tietoakaan pandemioista ja sodista. Siellä ne kuitenkin edelleen muhivat, odottelemassa suhdannemuutosta ja tilanteiden selkiytymistä.

Jokainen taloudellisesti varautuva nuori on iloinen asia ja jos joku parikymppinen on nousukauden aikana mainostanut kovaan ääneen olevansa kohta eläkeläismiljonääri, ei auta ketään eikä mitään, jos kettuillaan siitä, että tuleva eläkeikä siirtyy vuoden tai kymmenen haaveiltua myöhemmäksi. Vahingonilo on epäterve tunne, pyritään siitä pois ja iloitaan jokaisesta sijoittamisen aloittavasta nuoresta, vaikka se nuoruuden palo, kunnianhimo, uho ja pieni epärealistisuus meitä kyynisiä haahkoja vähän huvittaisikin.

Laura Linkoneva aloittaa Vieraskynä kirjoitusten sarjan. Seuraa Lauraa Twitterissä @LauraLinkoneva Kerro kommenteissa mistä sijoittamista käsittelevästä asiasta haluaisit seuraavaksi lukea.