Laura Linkoneva, kuuluuko sijoittaminen kaikille?

Laura Linkoneva

Laura Linkoneva on Kauppalehden bloggari ja aktiivisesti somessa vaikuttava sijoittaja. Haastattelin Lauraa mm. indeksisijoittamisesta ja vastuullisesta sijoittamisesta.

Miten alkuvuosi on sujunut sijoitusten kanssa? Annatko pienen salkkurapsan?

Laura Linkoneva: Voisin sanoa, että erinomaisesti kiitos loppuvuoden kyykyn ja alkuvuoden nopean palautumisen! Kirjoitushetkellä Nordnetin salkut +18 % ja Lynxin +34 %, vaikka viimeisen viikon aikana ollaankin tultu vuoden huipuista jonkin verran alas.

Ehkä itselleni mieluisempaa on kuitenkin tarkastella vuoden tuottoa mikä on Nordnetin salkuissa yhteensä -1,1 % ja Lynxillä +12,3 %. Loppuvuoden sukellus siloittelee vähän liiaksi YTD-tuottoja ja tuntuu huijaukselta kertoa vain alkuvuoden hurjat luvut, kun käyrä ei ole niin koilliseen kuin YTD-tuotosta voisi päätellä.

Suorien osakkeiden osuus salkuista on 44 % ja indeksirahastojen 56 %. Tavoite on 25/75, ja tähän ollaan matkalla hyvää vauhtia pienen osakkeisiin tehdyn syrjähypyn jälkeen. Olen käytännössä aina all-in markkinalla ja käteisen paino on höyhenen kevyt, joitain satasia tällä hetkellä ja uskoisin niidenkin pyyhkiytyvän tililtä markkinalle kuukauden sisällä.

Tiivistin vähän salkkua ja siirryin askeleen eettisempään päätyyn. Pikavippaaja Norwegian Finance Holding lähti salkusta, samoin aseteollisuutta rutkasti sisältänyt ETF. Muuten suurempia muutoksia ei hetkeen ole ollut, laajalla maailmanlaajuisella ETF-kuukausisäästöllä pääasiassa edetään edelleen ja aika iso paino pohjoismaissa.

Tuottoja on nostanut pääasiassa kannabisteollisuus, jota löytyy sekä Nordnetin salkusta ($WEED), että Lynxin salkusta ($HMMJ). Ja jos joku nyt naureskelee, että heh heh eettiseen muka siirrytty, mut pajari haisee niin en näe kannabisteollisuutta epäeettisenä. Maailma muuttuu sallivammaksi, körötellään me indeksimummotkin mukana.

 

Miten auttaisit aloittelevaa sijoittajaa, joka haluaa myös pyrkiä sijoittamisessaan vastuullisuuteen? Löytyykö indeksisijoittajalle vastuullisia tuotteita ja mitä nettipalveluja kenties käytät ETF:ien ja indeksirahastojen tutkimiseen?

LL: Aloitteleville sijoittajille (ja kaikille muillekin) suosittelen aina ETF:iä ja esimerkiksi lyhenne SRI rahaston nimessä kertoo, että rahaston yritykset ovat läpäisseet tietyn vastuullisuuskriteeristön. Itsekin vaihdoin oman kehittyvien maiden ETF:n SRI-merkittyyn hetki sitten ja vaihdan myös länsimaihin sijoittavan rahaston vastuullisempaan heti kunhan se saadaan kuukausisäästövalikoimiin. Olen jo pariin otteeseen kinunnut välittäjältä sitä, mutta katsotaan mitä tapahtuu!

Jos vastuullisuus kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea aiheesta kirjallisuutta. Esimerkiksi alkuvuonna ilmestyi suomenkielinen ESG-sijoittamisteos Hanna Silvolalta ja Tiina Landaulta.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että mun ei itse tarvitse juurikaan käyttää aikaa tiettyjen rahastojen etsimiseen ja tutkimiseen, koska työkaverit ovat oikeita ETF-guruja, joilta tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. Eli jos haluan tietää mitä vain niin voin kysäistä huoneen toiselta laidalta, että miten esimerkiksi tiettyyn markkinaan pääsisi parhaiten kiinni, onko tiettyyn faktoriin ETF:ää, millä tuotteella kannattaa sijoittaa kultaan ja mistä pörssistä tuotetta X kannattaisi ostaa ja mitäs jos uskoo, että robotit valtaavat maailman niin onko tähän näkemykseen tuotetta. Toki välillä tulee surffailtua pitkin nettiä ihan omasta mielenkiinnosta, kun haluan tietää mitä tietyt rahastot ovat syöneet sisällensä ja esimerkiksi Morningstar on lähes viikoittain käytössä.

Rapakon takaa kuuluu vastuullisuusrintamalta ja siellä on – tai on ainakin jossain vaiheessa tulossa – Vegan climate -ETF, jota kuitenkaan suomalaiset eivät voi toistaiseksi ostaa. Mutta ehkäpä saamme sen tai samantyylisen valikoimiin jotain muuta kautta jossain vaiheessa. Tällaisena viherpiiperöporkananpurijana kiinnostaisi kovasti jotain tämäntyyppistä rahastoa omaankin salkkuun siivu ostaa. Myös juuri listautunut Beyond Meat -firma olisi hauska jokerilappu portfolioon, mutta toistaiseksi se on vielä jäänyt hyllynreunalle odottelemaan.

Vastuullisuus on kyllä kunnon megatrendi, jonka harjalla kannattaa kapitalismissa ratsastaa.

 

*Aloita kuukausisäästäminen indeksirahastoihin ja ETF:iin*

 

Jos lähipiiristäsi löytyisi henkilö, joka on haluton sijoittamaan mutta rahaa jäisi kuitenkin säästöön, miten auttaisit tätä henkilöä löytämään sijoittamisen ilon? Tai ainakin näkemään sen hyödyn.

LL: Uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla ja syyllistämällä.

No en oikeasti suosittele, vaikka saatoin osaa ylläolevista käyttääkin pikkusiskooni aikanaan, jotta sain hänet aloittamaan kuukausisäästön. Toistaiseksi en ole painostanut siskoa lukuunottamatta ketään vaan lähinnä postaillut kevyellä otteella pitkin sosiaalista mediaa ja aika moni ei-sijoittaja onkin kysynyt, että mitäs jos haluaisi alkaa parikymppiä kuussa sijoittaa. Eli tässäkin, kuten monessa muussakin, kannattaa tehdä omaa juttua niin kyllä ne läheiset saa innostumaan.

Ei kannata nostaa itseään millekään gurujalustalle ja esittää sukujuhlissa mitään sijoittajajumalaa ja maalailla sijoittamista jonakin ydinfysiikkana, johon vain markkinajumalten valittuna on asiaa. Se on vain luotaantyöntävää ja ei innosta läheisiä availemaan salkkuja. Matala kynnys ja ”hei se on ihan helppoa, mä voin jeesiä alkuun” on paljon tehokkaampaa.

Lahjonta voi toimia myös. Ostin siskolleni lahjaksi vähän rakastamaansa Marimekkoa. Ei huono valinta kurssikehityksen puolesta, mutta olen joutunut sanomaan muutaman kerran, että sijoittaminen ei normaalisti ole ihan näin tuottoisaa puuhaa.

 

Kuuluuko sijoittaminen mielestäsi kaikille eli voiko pienituloinen sijoittaa?

LL: Todellakin! Itse aloitin siirtyessäni toimeentulotuelta opintotuelle ja olen ollut koko ”sijoitusurani” ajan täysipäiväinen opiskelija. On vanhentunut kuva, että sijoittaminen on vain varakkaiden puuhaa ja sijoittaminen aloitetaan heti kun ei keksi mihin kaikkialle rahaa enää saisi tungettua kun sukanvarsi on jo täynnä ja patjaankaan ei enää mahdu.

Totta kai mulla on helppoa, kun olen terve ja lapseton ja en väitäkään, että jokaiselle pienituloiselle sijoittaminen on mahdollista, mutta väitän, että lähes jokaiselle on, jos ei ole ihan löperö rahan kanssa. Ja silloinkin se on ihan mahdollista. Mä olen hyvin löperö ja matkaan tarttuu usein myös niitä kliseisiä take away -kahveja ja ylihintaisia smoothieita, mutta olen ottanut säännöksi palkan ja tukien tullessa ensin maksaa vuokran, sitten laskut, sit katsotaan mitä jäi jäljelle ja lähetetään osa kolikoista markkinoiden riepoteltaviksi. Harvoin on olo, että jää oikeasti mitään, mutta kyllä silloinkin usein sen parikymppiä saa irrotettua. Ja jos ei jää, ei se mitään. Seuraavassa kuussa sit uus yritys! Ja onneni on, että tykkään kouluruuasta ja soijarouheesta.

 

Olet indeksisijoittamisen vahva puolestapuhuja. Miksi indeksisijoittaminen on niin hieno asia ja kannattaisiko osakepoimijoiden suosiolla siirtyä sijoittamaan indeksiin.

LL: Indeksisijoittaminen on hieno asia siksi, että se sopii ihan jokaiselle. Niillekin, joita ei sijoittaminen voisi vähempää kiinnostaa. Ja olen indeksisijoittamisen puolestapuhuja, mutta en todellakaan osakepoiminnan vastustaja. Itselläni vähän vajaa puolet salkusta on kuitenkin edelleen suorissa osakkeissa. Toki pyrin siirtämään painopistettä indekseihin koko ajan, mutta se ei johdu siitä, että vihaisin suoria osakkeita. En vain ole mikään maailman taidokkain osakepoimija. Tai no olen; osun tulosvaroittajiin vähän liian usein. Esimerkiksi Oriola, Pihlajalinna ja Lehto. Toki niistä saa koko rahalla revittyä myös huumoria.

Jos jotain vastustan niin aktiivisesti hoidettuja rahastoja, jotka eivät suurella todennäköisyydellä pärjää vertailuindeksilleen korkeiden kulujensa takia. Ja aika usein ne myös seurailevat vertailuindeksiään, eli näkemystä ei juuri oteta, vaikka niin on tuottohimoissa luvattu.

 

Missä sinua voi seurata?

LinkedIn: Laura Linkoneva

Twitter: LauraLinkoneva

Instagram: lauralinkoneva

Shareville: Granny

 

Lisää luettavaa:

 

 

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

Vastaa

Close Menu