kannettava tietokone pöydällä

Berkshire ostaa Amazonia ja Revenio yrityskaupoilla Italiassa

salkun kehitys huhtikuussa 2019

 

Huhtikuu 2019 on historiaa ja salkkuni vahva alkuvuoden kehitys sai jatkoa. Salkkuni kuukauden tuottoprosentiksi muodostui 9,83%. Vahvasti salkussa on suoriutunut ainakin Revenio Group, joka ilmoitti kuukauden aikana ensin ostavansa italialaisen oftalmalogisia laitteita kehittävän yhtiön. Myöhemmin saimme kuulla, että yrityskauppa rahoitettiin instituutioille suunnatulla osakeannilla.

Yrityskauppa otettiin siis markkinoilla vastaan hyvin ja kauppa tulee nostamaan Revenion kasvuvauhtia. Maallikkona en osaa ottaa kantaa CenterVuen kilpailukenttään, mutta yrityksen tuotteita on kehuttu hyviksi.

Revenion sijoituscase tuntui yrityskaupan myötä saavan uutta tuulta purjeisiinsa. Yrityskauppaa olikin odoteltu jo jonkin aikaa.

Suurin osa salkkuni yhtiöistä on jo raportoinut ensimmäisen kvartaalin tuloksista, jäljellä taitaa olla enää Verkkokauppa.com, joka julkaisee tuloksensa 10.5.

Tulokset ovat mielestäni osuneet joko odotuksiin tai odotukset on ylitetty. Pahempia pettymyksiä ei tällä kerralla ole salkkuun osunut.

Ostot huhtikuussa

 

Kamux 33 kpl @ 6,04 €

Revenio Group 5 kpl @ 18,90 €

Revenio Group 2 kpl @ 19,08 €

Kamux 7 kpl @ 5,90 €

Qt Group 70 kpl @ 12,40 €

Ostot yhteensä: 1252,01 €

 

Myynnit huhtikuussa

 

JD.Com 75 kpl @ 28,32 USD – Positio suljettu

Myynnit yhteensä: 1878,08 €

 

 

Jatkoin Kamuxin ostoja myös huhtikuussa. Positio on edelleen liian pieni ja hintakin on valunut alaspäin, joten tulen varmasti jatkamaan ostoja edelleen. Kamux on kasvuyhtiöksi erittäin halpa ja markkinat tuntuvat hyljeksivän yhtiötä. Tänä vuonna Kamuxin kasvu todennäköisesti kiihtyy ja uskon kasvun näkyvän pörssikurssissa ennemmin tai myöhemmin.

Lisäsin Revenio Groupia kahdella pikkuostoksella huhtikuussa. Revenion ilmoitettua yrityskaupasta spekuloin markkinoiden ottavan sen hyvin vastaan ja kurssin nousevan.

Nappasin loppukuusta lisää QT Groupia hyvin menneen ensimmäisen kvartaalin tultua ulos. Omistan sitä jo pienen noin 400 € suuruisen position OP:n puolella, joten yhteensä omistan QT:ta nyt noin 1250 € edestä. Jos yhtiö yltää pitkän tähtäimen tavoitteisiinsa, on tuottopotentiaali edelleen kaksinumeroisissa lukemissa p.a

Kuukauden ainoa myynti oli JD.Comin positiosta luopuminen. En saavuttanut tarpeeksi suurta luottamuksen tasoa sijoitukseeni ja päätin kotiuttaa pienen myyntivoiton. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Yhdysvallat ja Kiina pääsevät jonkinlaiseen sopimukseen kauppasodassa ja tämä voisi olla katalyytti kiinalaisille yhtiöille ainakin hetkelliseen kurssinousuun. Sopu ei ole kuitenkaan vielä kiveen hakattu, joten mitä tahansa saattaa tapahtua. Suurin syy myynnilleni oli kuitenkin se, etten löytänyt tarpeeksi analyysiä yhtiöstä ja tuntemus JD:n kohdalla jäi pintapuoliseksi.

 

Osingot

  • Osinko, Kamux 13,60 € BRUTTO

 

Kuukauden ainoa osinko tuli Kamuxilta ja näin osinkokevät on omalta osaltani taputeltu. Verkkokauppa.com toki maksaa kvartaaliosinkoja läpi vuoden.

 

Berkshire Hathawayn yhtiökokous

En ole osallistumassa kokoukseen, vaikka reissu olisi erittäin mukava joskus tehdä. Nimittäin BRK:n yhtiökokous pidetään jälleen toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Yhdysvalloissa Omahassa. Kokousta voi kuitenkin seurata kotisohvalta striimiä seuraten. Kokoukseen voi myös valmistautua lukemalla tämän FT:n haastattelun Buffettista.

 

Berkshire ostaa Amazonia

Berkshire Hathaway on ostanut Amazonia mutta Buffett itse ei ole ollut ostojen takana. Ostojen takana on todennäköisesti joko Todd Combs tai Ted Weschler, joilla molemmilla on hallittavanaan noin 13 miljardin dollarin edestä arvopapereita.

Buffett on pitkään ollut Amazonin ja sen toimitusjohtajan Jeff Bezosin fani. ”Yeah, I’ve been a fan, and I’ve been an idiot for not buying.”

 

Lisää lukemista:

 

 

*Sijoita kuluttomiin Superrahastoihin*

 

 

Samankaltaiset artikkelit

  • Tammiralli tuli puun takaa

    Joulukuussa näytti vielä kirkkaan punaiselta ja markkinoilla lasketeltiin oikein huolella. Varsinkin jouluaatto oli jenkeissä synkkä. Kuka olisi uskonut, että huolet unohtuvat näinkin nopeasti, sillä tammikuu on ollut jenkeissä ja Helsingissä vahva. Oma vuoteni lähti käyntiin erittäin hyvin, sillä silloin suurin sijoitukseni (tällä hetkellä Revenion jälkeen toiseksi suurin) Admicom ilmoitti positiivisesta tulosvaroituksesta. Yhtiö raportoi, että liikevaihto-ohjeistus…

  • |

    Kaikkein tärkein asia on

    Toukokuu on takana päin ja vuoden ensimmäisestä puolikkaasta on jäljellä enää vajaa kuukausi. Salkkuni tuotto jäi toukokuussa miinusmerkkiseksi:   Kehittyminen sijoittajana Aloitin kahden kirjan lukemisen toukokuussa. Annie Duken kirjoittama ”Thinking in Bets” auttaa lukijoitaan parempaan päätöksentekoon. Yksi kirjan sanomista on, että meidän tulisi arvioida onnen ja taidon osuutta päätöksenteossa kriittisesti. Usein onnistuneet päätöksen jälkeen arvioimme,…

  • Verkkokaupan sekoilut ja Nixua näykkimässä

    Eletään jo maaliskuuta ja tällä hetkellä ainakin näyttäisi kevät olevan jo tuloillaan. Auringonpaiste antaa energiaa ja vuoden pimein vaihe on taas takana päin. Kirjoitin tammikuussa alkaneesta tammirallista ja nousu jatkui salkkuni osalta myös helmikuussa. Helmikuun tuotoksi tuli 9% ja rapiat. Tähän täytyy olla erittäin tyytyväinen. Vuoden alusta salkkuni on paisunut noin 3000 € verran tai…

  • Nordnetin kampanjasta Berkshire Hathawayta salkkuun

    Nordnetilla* oli black friday kampanja, jossa suosituimpia yhdysvaltalaisia osakkeita sai ostaa ilman välityskuluja. Omaa sijoittajakuplaani seuraamalla Sharevillestä sanoisin, että AT&T oli tällä kertaa suosituin sijoituskohde sijoittajien keskuudessa. AT&T:n hinta onkin tänä vuonna laskenut pörssissä ja se on tunnetusti vakaa osingonmaksaja. Omalla kohdalla valintani kohdistui Berkshire Hathawayhin (BRK.B). Ostin kolme kappaletta BRK:n osakkeita hintaan $ 208,51…

  • Rikhard Wacker, ketä sijoittajaa arvostat?

    Rikhard Wacker on Inssin osingot -sijoitusblogista tuttu bloggari ja yksityissijoittaja. Monille Sharevilleläisille mies on tuttu RJW nimimerkin takaa. Rikhard oli myös tänä vuonna mukana Vuoden Sijoittaja skabassa. Pääsin haastattelemaan Rikhardia säästämisestä, osakesäästötilistä ja taloudellisesta riippumattomuudesta. Odotatko osakesäästötiliä ja minkälaisen salkun haluaisit kenties tilille kasata? Aiotko myydä nykyisiä omistuksia ja siirtää näin tilille rahaa? Rehellisesti sanoen…

  • |

    Salkun tapahtumat elokuussa

      Elokuu on tähän mennessä ollut melko vilkas kuukausi, kun olen tehnyt muutaman myynnin ja yhden oston. Pyrin yleensä välttämään myyntejä jos vain mahdollista mutta nyt olen nähnyt osakepainon keventämisen ja pienen käteispuskurin keräämisen tarpeellisena varautumisena syklin ollessa jo melko kypsässä vaiheessa. Myynnit: Myin Revenio Groupin osakkeita kahteen otteeseen 50 kpl erissä. Salkussa on jäljellä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *