Kaksi ihmistä seisoo jalkakäytävällä, jolla lukee englanniksi "intohimo johti meidät tänne".

Voiko sijoittamisesta puhua sukulaisille ja tutuille?

Puhuin ennen melko avoimesti sijoitusharrastuksestani tutuille ja sukulaisille. Olin asiasta niin innostunut, että halusin jakaa sijoittamisen iloa kaikille, jotka osoittivat pienintäkin kiinnostusta. Olen edelleen sitä mieltä, että säästämisestä ja sijoittamisesta ei ole mitään haittaa. Hyvin pienituloisilla ei ehkä ole mahdollisuutta säännölliseen säästämiseen, mutta sen verran pienituloisenkin kannattaisi yrittää säästää, että säästötilillä olisi pahan päivän varalle muutaman kuukauden nettotulot.

Säästämistä suurin osa ihmisistä varmasti pitää järkevänä, vaikka siihen ei riittäisi itsekuria. Puheen siirtyessä sijoittamiseen suhtautuminen osalla ihmisistä muuttuu. Sijoittamista saatetaan pitää vain rikkaiden mahdollisuutena. Sijoittaminen nähdään usein epäeettisenä toimintana. Sijoittaminen saatetaan välillä rinnastaa rahapeleihin, jossa vain onnekkaat voittavat, eikä tiedolla ja taidolla ole merkitystä.

Sijoittamiseen liittyviä mielikuvia saattaa värittää Hollywoodin elokuvakoneisto. Millainen kuva sijoittamisesta tulee katsomalla ”The Wolf of Wall Street” elokuva? Usein sijoittamisen todellisuus on kuin katsoisi maalin kuivuvan seinällä, ei niinkään loppumattomia juhlia, kauniita naisia ja samppanjaa. Tai jos olisi, uskoisin rahojeni loppuvan kovin nopeasti.

Itse sain kuulla läheiseltä hyvältä ystävältäni, kuinka minun pitäisi hävetä sijoitustani Coca-Cola Companyyn. Onhan se työntekijöitä riistävä suuryritys.

Sain myös toiselta kaveriltani kuulla, että sijoittaminen on rahapeleihin, kuten pokeriin, rinnastettavissa olevaa toimintaa. Tämä ystäväni pitää lastensa säästöt mieluummin käteisenä pankkitilillä. Pidän ystäväni käännyttämistä esimerkiksi indeksi-sijoittamiseen sen verran hankalana toimenpiteenä, etten ole sitä edes yrittänyt.

Sijoittamisesta avoimesti puhuessa saattaa keskustelukumppanin vallitsevaksi tunteeksi nousta myös perisuomalainen kateus. Näistä syistä johtuen puhun nykyään varovaisemmin sijoittamisesta.

Myös hyviä kokemuksia löytyy. Olen saanut puhuttua yhden kaverini kuukausisäästäjäksi indekseihin. Toivottavasti välimme pysyvät hyvinä myös mahdollisen bear-markkinan alkaessa.

Juttelen myös säännöllisesti lähipiirissäni myönteisesti sijoittamiseen suhtautuvien sukulaisten ja ystävien kanssa. Heidän kanssaan ei niin helposti törmää kateuteen.

Shareville ja muut keskusteluforumit sijoittamisen ympärillä ovat myös hyviä paikkoja keskusteluun. Ja jos saan tämän blogin kautta innostettua ihmisiä sijoittamisen ja säästämisen pariin, niin koen hyvän työn tehdyksi.

Mieleni tekisi myös alkaa osallistumaan enemmän sijoittamiseen liittyviin tapahtumiin ja kokoontumisiin. Saman mielisten kanssa juttelu on aina mukavaa ja parhaimmassa tapauksessa voi oppia jotain uutta.

Ehkä voimme myös yhdessä muuttaa sijoittamiseen liittyviä vääriä negatiivisia mielleyhtymiä. Uskon Suomen liikkuvan tässä asiassa pikkuhiljaa parempaan suuntaan.

 

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Verneri Pulkkinen, mikä on ylituoton salaisuus?

    Verneri Pulkkinen on Inderesin lukuisilta videoilta tuttu evankelista. Pääsin haastattelemaan Verneriä aiheena tietenkin sijoittaminen. Pitemmittä puheitta annetaan puheenvuoro Vernerille.   Kuka on suosikkisi sijoitusgurujen joukosta ja mitä olet häneltä oppinut? Verneri Pulkkinen: Pakko aloittaa vastaus hieman kriittiseen sävyyn, sillä omat standardini sille, keitä pidän sijoitusguruina, taitavat olla hieman vähemmän liberaalit kuin ne tuntuvat yleisessä keskustelussa…

  • |

    Kaikkein tärkein asia on

    Toukokuu on takana päin ja vuoden ensimmäisestä puolikkaasta on jäljellä enää vajaa kuukausi. Salkkuni tuotto jäi toukokuussa miinusmerkkiseksi:   Kehittyminen sijoittajana Aloitin kahden kirjan lukemisen toukokuussa. Annie Duken kirjoittama ”Thinking in Bets” auttaa lukijoitaan parempaan päätöksentekoon. Yksi kirjan sanomista on, että meidän tulisi arvioida onnen ja taidon osuutta päätöksenteossa kriittisesti. Usein onnistuneet päätöksen jälkeen arvioimme,…

  • |

    Sijoittajan sähkökemia

    Kesä lämmittää ja tulevaisuus jännittää. Koronavuosien nousuhuuman tunne tuntuu olevan muisto vain. Unohtumaton seikkailu, josta pitäisi osata edetä eteenpäin. Tarjolla on vain väljähtäneeltä krapulalta tuntuvia laskuja ja hetkittäisiä tasoittavia nousuja. Ikuiselta tuntunut Vappu tuntuu nyt kostautuvan, mutta palattiinko lähinnä vanhaan.  Rikastuiko joku sattumalta tai oikea oppisesti väärin? Elämässä ja sijoittamisessa on aina mukana onnea, todennäköisyyksiä…

  • |

    Salkun tapahtumat elokuussa

      Elokuu on tähän mennessä ollut melko vilkas kuukausi, kun olen tehnyt muutaman myynnin ja yhden oston. Pyrin yleensä välttämään myyntejä jos vain mahdollista mutta nyt olen nähnyt osakepainon keventämisen ja pienen käteispuskurin keräämisen tarpeellisena varautumisena syklin ollessa jo melko kypsässä vaiheessa. Myynnit: Myin Revenio Groupin osakkeita kahteen otteeseen 50 kpl erissä. Salkussa on jäljellä…

  • |

    Oma koti kullan kallis – sijoittajat rakentamassa

    Rakennusalalla on ollut jo pidempään liikehdintää. Moni syyttää korkojen nousua, mutta korot ovat vain seuraus. Rakentaminen alkoi liukumaan kohti taantumaa jo ajat sitten. Ennen korona-aikaa rakentamisen tilanne oli kohtalaisen hyvä. Itä-Helsinkiläisten tontin omistajien postilaatikkoihin oli kolahtanut kirjeitä, joissa heidän hyväkuntoinen kotinsa haluttiin ostaa. Kaupunki ei kaavoittanut tarpeeksi tontteja ja nähtiin, että jopa vanhojen rivitalojen purkaminen…

  • Suuri osakevertailu – 144 pörssiyhtiötä rankattu

    Puolivuosittain tekemäni osakevertailu on saanut neljännen osansa. Tällä kertaa vertailin keskenään Inderesin seurannassa olevaa 144 pörssiyhtiötä. Osakevertailun edellisen osan pääset lukemaan tästä. Vertailin* yhtiöitä niiden vuoden 2025 ennustetun EV/EBIT:n, EBIT%:n, ROIn ja vuoden 2026 ennustetun liikevaihdon kasvun osalta. Jokaisen kategorian paras sai yhden pisteen, kakkonen kaksi pistettä ja niin edelleen, kunnes lopulta huonoin sai 144…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *