Suuri osakevertailu – 144 pörssiyhtiötä rankattu
Puolivuosittain tekemäni osakevertailu on saanut neljännen osansa. Tällä kertaa vertailin keskenään Inderesin seurannassa olevaa 144 pörssiyhtiötä. Osakevertailun edellisen osan pääset lukemaan tästä.
Vertailin* yhtiöitä niiden vuoden 2025 ennustetun EV/EBIT:n, EBIT%:n, ROIn ja vuoden 2026 ennustetun liikevaihdon kasvun osalta. Jokaisen kategorian paras sai yhden pisteen, kakkonen kaksi pistettä ja niin edelleen, kunnes lopulta huonoin sai 144 pistettä. Vähiten pisteitä saaneet pärjäsivät vertailussa luonnollisesti parhaiten.
Ennen osakevertailun tuloksia on kuitenkin hyvä tarkistaa edellisen vertailun tulokset.
* vertailu tehty torstain 19.6. päätöskursseilla
Indeksille ensimmäinen voitto
Edellinen 16 parhaasta osakevertailun yhtiöstä koostettu yhtiösalkku tuotti viimeisen puolen vuoden aikana 6,42 %:ia. Vastaavasti samana aikana OMXHGI-indeksi tuotti 16,31 %:ia. Tappio indeksille oli vertailusalkun historian ensimmäinen.
Lisäksi olen seurannut vertailusalkkua, joka hyödyntää Inderesin osakeanalyysiä. Tähän salkkuun pääsevät vain vertailun parhaista 16 yhtiöstä ne, joille Indersillä on lisää- tai osta-suositus. Analyysia hyödyntävä salkku tuotti puolessa vuodessa 7,23 %:ia, siis enemmän kuin tavallinen vertailusalkku mutta vähemmän kuin indeksi. Tähän mennessä analyysisalkku on päihittänyt vertailusalkun jokaisella kerralla.
Puolen vuoden aikana parhaiten vertailusalkusta pärjäsi Tecnotree. Teleoperaattoreille teknologiaratkaisuja ja sijoittajille viestinnällään harmaita hiuksia toimittavan yhtiön osake nousi huimat 62,90 %:ia. Huonoiten pärjäsi puolestaan rahastoyhtiö Titanium, jonka osake laski 35,83 %:ia. Näistä kummallekin Inderesillä oli kuusi kuukautta sitten negatiivinen suositus, joten ne eivät olleet mukana analyysisalkussa.
Aloitin osakevertailujen tekemisen marraskuussa 2023. Siitä hetkestä katsottuna vertailusalkku on vielä indeksiä edellä. Analyysisalkun tekemisen aloitin kuusi kuukautta myöhemmin, joten salkku on vahvasta suoriutumisestaan huolimatta muita jäljessä.

Osakevertailun tulokset
Kesäkuun 2025 vertailussa nähtiin runsaasti muutosta. 16 parhaasta yhtiöstä vain kahdeksan oli kärjessä myös edellisessä vertailussa, joten listalle mahtui mukaan kahdeksan ”uutta” yhtiötä. Uudet yhtiöt on merkitty tähdillä.


Finanssiala on jälleen listalla vahvasti edustettuna, mikä ei ole yllätys. Alalla on hyvät katteet, matalat arvostukset ja hyvä sijoitetun pääoman tuotto., mutta kasvunäkymät ovat tyypillisesti haasteellisemmat. Finanssialalta 16 kärjessä on kuusi yhtiötä: Alexandria, eQ, United Bankers, CapMan, Evli ja Taaleri.
Toinen erottuva ala on terveysteknologia, jolta on edustusta kolmen firman edestä. Nämä ovat Detection Technology, Orion ja Biohit.
16 yhtiöstä Inderesillä on negatiivinen suositus viidelle: Tecnotreelle, eQ:lle, United Bankersille, Incapille ja Orionille. Nämä firmat jäävät siis pois seuraavan vertailun analyysisalkusta.
Aina kiinnostavaa on myös, ketkä pärjäsivät vertailussa heikoimmin. Kenties näiden firmojen joukosta löytyvät parhaat käänneyhtiöt ja tulevaisuuden kurssiraketit:
- Wetteri
- Martela
- Neste
- Alisa Pankki
- Netum
Lopuksi vielä pakollinen mainos. Jos osakevertailut kiinnostavat myös jatkossa, kannattaa napata X-tilini seurantaan. Jaan siellä vertailujen lisäksi harvakseltaan muuta sijoitusaiheista sisältöä.

