Coca-Cola Company logo

Jukka Oksaharjun osakepoiminnat tarkastelussa – osa I: Ulkomaiset

Jukka Oksaharju on monien tuntema osakeguru, jonka yhtenä missiona on kansankapitalismin edistäminen. Oksaharju on aloittanut sijoittamisen todella nuorena ja tarina kertoo, että hän ajoi vuoden 2008 finanssikriisiin yli 100% osakelastilla. Finanssikriisin syvimmissä pyörteissä Osaharju otti kuitenkin vielä lisää lainaa ja sijoitti sen ainakin Sammon osakkeisiin.

Harvalla meistä olisi kanttia ottaa suurta sijoituslainaa keskellä yhtä maailman suurinta kriisiä. Riskinotto kuitenkin kannatti, sillä tänä päivänä Oksaharjun omaisuus taitaa pyöriä jo yli seitsemännumeroisen lukeman.

Jukka Oksaharju on ollut yksi suurimmista laatuyhtiöstrategian puolestapuhujista Suomessa. Sijoittamisesta Oksaharju on kirjoittanut useamman kirjan ja uusimmat kirjat on kirjoitettu yhteistyössä Karo Hämäläisen ja Random Walkerin kanssa.

Oksaharjun omasta sijoitusmenestyksestä ei ole tarkkaa tietoa, vaikka hänellä yksi Shareville salkku onkin jaossa. Tuo salkku ei kuitenkaan kuvasta miehen oikeaa menestystä, vaan se on enemmän Nordnetin markkinointitarkoituksissa jaettu salkku.

Ajattelin tässä kirjoituksessa tarkastella Oksaharjun mediassa ja blogikirjoituksissa jakamien suosikkiyhtiöiden menestystä pörssissä. Tarkasteluajanjaksoksi otan viisi vuotta, mikä saattaa toisille olla kovin lyhyt horisontti, mutta toisaalta ajanjakso ajoittuu yhteen pisimmistä härkämarkkinoista mitä olemme koskaan nähneet.

The Coca-Cola Company

Tämä yhtiö on varmasti suurimmalle osalle tuttu virvoitusjuomayhtiö Yhdysvalloista. Coca-Cola on suomalaisten sijoittajien keskuudessa suosituimpia ulkomaisia yhtiöitä, kenties osittain myös Oksaharjun ansiosta. Warren Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathawaylle kokis on ollut erinomainen sijoitus ja se on Berkshiren salkun kulmakivi ja suurimpia sijoituksia.

Kokis on brändäämisen mestari ja Colamainoksissa näemmekin onnellisia ihmisiä ja myös joulupukki hyppää joulun aikaan verkkokalvoillemme tietenkin kokispullo kourassa. Lukuisan loistobrändin lisäksi kokikselta löytyy toimiva jakeluverkosto ja se kuuluu suurimpien globaalien yhtiöiden joukkoon.

Miten yhtiö on menestynyt viiden vuoden aikana pörssissä?

  • Viiden vuoden tuotto: + 21%
  • Tuotto P.A.: +4,2%
  • Tuotto brutto-osingot uudelleensijoitettuna P.A.: 8,21%

Osingot uudelleensijoitettuna sijoittaja on saanut sijoitukselleen kohtuullisen tuoton. On syytä huomioida, että nuo ovat brutto-osinkoja, joten ainakin suomalaiset sijoittajat eivät aivan tuohon 8,21% tuottoon pääse. Tuotto on laskettu 2013-2018 väliseltä ajalta.

IBM

IBM eli International Business Machines, joka myös ”Big Blue” nimellä tunnetaan, on pitkät perinteet omaava teknologiayhtiö rapakon takaa. Tämä yhtiö oli myös Warren Buffettin sijoitus, mutta tietääkseni Berkshire Hathaway on luopunut tai luopumassa IBM:n osakkeista.

Yhtiö on tunnettu massiivisista omien osakkeiden ostoista, jolloin vanhojen osakkeenomistajien osuus yhtiöstä kasvaa jatkuvasti, kun osakkeita mitätöidään.

Valitettavasti Big Bluen viimeiset vuodet ovat olleet taistelua kenties hieman ketterämpiä kilpailijoita vastaan. IBM:n pilvialusta esimerkkinä tuntuu jääneen jälkeen markkinajohtaja Amazonin AWS:stä. Microsoft tuntuu myös olevan edellä pilvipalveluissa. Tätä ongelmaa paikataan nyt yritysostoilla.

Millainen on IBM:n pörssikehitys viimeisen viiden vuoden ajalta?

  • Viiden vuoden tuotto: -35,59 %
  • Tuotto P.A.: -7,18 %
  • Tuotto brutto-osingot uudelleensijoitettuna: -5,4%

Big Bluen tuotto on selvästi miinusmerkkinen viimeiseltä viideltä vuodelta. Taival on ollut vaikea ja se näkyy yhtiön osakekurssissa. Pystyykö yhtiö kääntämään kehityksen? Se on yhtiön johdon tehtävä, mutta vielä siinä ei olla onnistuttu.

 

Hennes & Mauriz

Ruotsalaista Hennes & Maurizia on pidetty naapurimaamme helmenä ja erittäin laadukkaana yhtiönä, ainakin ennen viime vuosien ongelmia. Henkkamaukan peruskivijalkaliikkeiden myynti ei tunnu vetävän entiseen tapaan. Kenties ihmiset haluavat myös laadukkaampia ja kestävämpiä vaatteita halpavaatteiden sijaan.

Vaatteet ostetaan nykyään monesti myös verkosta, jossa on runsaasti kilpailua. Tietysti H&M kehittää myös omaa verkkokauppaansa.

Miten H&M on pärjännyt pörssissä?

  • Viiden vuoden tuotto: -43,12 %
  • Tuotto P.A.: -8,62 %

Tuotto on vielä huonompi, kuin IBM:n tapauksessa. Selvästi laadukkaanakin pidetty yhtiö voi ajautua ongelmiin ja jälleen kerran tuhannen taalan kysymys on, pystyykö H&M käänteeseen?

Jälkiviisastelu helppoa

Jälkiviistastelu on aina helppoa ja IBM:n ja H&M:n ongelmia ei ollut viisi vuotta sitten helppo nähdä. Kenties olisi kuitenkin hyvä muistaa, että gurutkaan eivät osu aina oikeaan ja ”laatuyhtiökin” voi ajautua ongelmiin. Sijoittaminen indeksiin näiden kolmen yhtiön sijaan olisi ollut huomattavasti parempi vaihtoehto.

Kuriositeettinä mainittakoon, että olen itse ollut kaikkien näiden kolmen yhtiön osakkeenomistajana viimeisen viiden vuoden aikana. Coca-Colassa pisimpään, ne osakkeet hankin syksyllä 2013 ja luovuin niistä viime vuonna. IBM:ssä ja H&M:ssä olin osakkaana vähemmän aikaa, mutta tappiota taisi tulla molemmista.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *