Nordnetin kampanjasta Berkshire Hathawayta salkkuun

Nordnetilla* oli black friday kampanja, jossa suosituimpia yhdysvaltalaisia osakkeita sai ostaa ilman välityskuluja. Omaa sijoittajakuplaani seuraamalla Sharevillestä sanoisin, että AT&T oli tällä kertaa suosituin sijoituskohde sijoittajien keskuudessa. AT&T:n hinta onkin tänä vuonna laskenut pörssissä ja se on tunnetusti vakaa osingonmaksaja.

Omalla kohdalla valintani kohdistui Berkshire Hathawayhin (BRK.B). Ostin kolme kappaletta BRK:n osakkeita hintaan $ 208,51 ja tarkoituksena on tankata Berkshireä myöhemmin lisää.

Olen jo pitkään halunnut omistaa Berkshireä mutta yhtiön osinkopolitiikka tai siis sen puuttuminen on pitänyt minut pois omistajalistalta. En kuitenkaan enää rajaa pois yhtiöitä, jotka eivät maksa osinkoa, joten oli viimein aika hypätä BRK:n kyytiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Talouden kasvu ympäri maailman on hidastumaan päin ja tämä varmasti osuu myös Berkshireen, mutta pitäisin sijoitusta kuitenkin melko defensiivisenä. Jos hinnat maailmalla lähtisivät laskemaan, toisi se myös mahdollisuuksia Buffettille ja kumppaneille tuon 100 miljardin käteiskassan töihin laittamiseen.

Buffett ja Munger aloittivat hiljattain Berkshiren omien osakkeiden takaisinostot. Kenties he näkevät, että Berkshire on tällä hetkellä aliarvostettu, tai sitten käteinen vain polttelee Berkshiren kirstuissa.

Berkshiren suurimmat listatut osaomistukset

Berkshire Hathaway koostuu lukuisista tytäryhtiöistä ja listatuista osaomistuksista, joista valtaosa on yhdysvaltalaisia. Berkshiren tapana on ollut yrityskaupan jälkeen säilyttää ostetun yhtiön johto ja antaa yhtiön toimia mahdollisimman itsenäisenä yksikkönä.

Warren Buffett ja Charlie Munger, Berkshiren johtohahmot, ovat mestareita pääoman allokoimisessa. Vaikka aluksi Buffettin strategiana oli ostaa heikkolaatuisia yhtiöitä erittäin halpaan hintaan, on Charlie Munger myöhemmin ohjannut Buffettin ostamaan loistavia yhtiöitä kelpo hintaan.

Berkshiren Top 5 listatut osaomistukset ovat:

  1. Apple
  2. Bank of America
  3. Wells Fargo
  4. Coca-Cola
  5. Kraft Heinz Co.

Nämä viisi sijoitusta ovat noin kaksi kolmasosaa Berkshiren listattujen yhtiöiden portfoliosta.

Vakuutusliiketoiminta Berkshiren ytimessä

Berkshiren omistamia tytäryhtiöitä ovat mm. vakuutusyhtiö Geico ja BNSF rautatieyhtiö.

Kenties juuri Berkshiren vakuutustoiminta on mahdollistanut sen laajenemisen sijoittamalla vakuutusyhtiöiden ”float:ia” eli vapaata sijoitettavaa rahamäärää. Vakuutusbisneksestä saadaan kassavirtaa, mikä pitää maksaa asiakkaille takaisin vasta vuosien päästä korvausten muodossa tai ei ehkä koskaan. Nykyisin Berkshiren riippuvaisuus vakuutusliiketoiminnasta on kuitenkin vähentynyt.

Warren Buffett, mestarisijoittaja vailla vertaa

Buffett oli jo nuorena yritteliäs, kun hän jakoi sanomalehtiä ja myi Coca-Colaa ovelta ovelle. Ensimmäiset arvopaperikauppansa Buffett teki 11-vuotiaana.

Oppi-isäänsä Benjamin Grahamiin Buffett tutustui opiskellessaan Columbian Business Schoolissa 50-luvulla.

Buffett tunnetaan arvosijoittajana, joka sijoittaa vain sellaisiin yhtiöihin, joiden liiketoiminnan itse ymmärtää. Arvosijoittajana Buffett sijoittaa yhtiöihin, joiden todellinen arvo on suurempi kuin markkina-arvo.

Buffett tunnetaan säästäväisestä elämäntyylistään. Hän asuu edelleen vuonna 1957 ostamassaan talossa Omahassa. Mies tykkää nauttia Coca-Colaa useamman annoksen päivittäin ja on tuttu näky Omahan mäkkärin drive-inissä aamuisin.

Tyypilliseen Buffettin työpäivään kuuluu lukemista useamman tunnin ajaksi.

Warren Buffett on luvannut lahjoittaa suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hän teki suuren lahjoituksen Gatesin säätiölle ja lisäksi Buffettin lapset tekevät hyväntekeväisyystyötä omien säätiöidensä kautta.

Berkshiren sijoittajakirjeet

Joka vuonna ilmestyvä sijoittajakirje Berkshiren osakkeenomistajille on erinomaista luettavaa, vaikka et olisikaan yhtiön osakkeenomistaja.

 

Photo by Jake Sloop on Unsplash

 

Samankaltaiset artikkelit

  • Verneri Pulkkinen, millaiset olivat tunnelmat Berkshiren kokouksessa 2023?

    1. Millaiset tunnelmat olivat tämän vuoden BRKn yhtiökokouksessa? Mikä oli mielestäsi kokouksen parasta antia?Energinen ja lämmin. Berkshirellä on ainutlaatuinen omistajayhteisö ja koko Omaha muuttui kymmenien tuhansien sijoittajien festarialueeksi: lähes kaikilla roikkui kaulassa ”Berkshire shareholder”-lippu. Sanoisin, että kokonaisuuden näkeminen omin silmin ja keskustelut sijoittajien kanssa reissussa olivat paras anti. Olen lukenut sen verran Buffettin juttuja, että…

  • Saako omistamiaan yhtiöitä fanittaa?

    Voiko tunteet pitää erossa sijoittamisesta? Monesti osakesäästäjiä kehoitetaan pitämään tunteet erossa sijoittamisesta. Älä rakastu osakkeisiisi on usein kuultu viisaus. Ohjeessa on kyllä pointtinsa, mutta on myös totta, että ihmisluonteeseen kuuluvat olennaisena osana tunteet. Voimmeko välttää tunnesiteiden muodostumista omistamiimme osakkeisiin. Väittäisin, että se ei ole kovinkaan helppoa. Suora osakepoimija valitsee salkkunsa yhtiöt itse. Jos sijoitamme pitkällä…

  • Jukka Oksaharju, miten sijoittaja voi välttyä pääoman tuhoutumiselta?

    Haastattelu ei sisällä sijoitussuosituksia tai sijoitusneuvoja. Näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Taitoa ja onnea voi olla vaikeaa erottaa sijoittamisessa. Mikä erottaa taitavan sijoittajan onnekkaasta sijoittajasta? Oletus taidosta poimia yksittäisiä sijoituskohteita, jotka oletettavasti tuottaisivat pitkällä aikavälillä indeksiä paremmin, kätkee sisäänsä olettaman markkinoiden asteittaisesta tehottomuudesta. Jos markkinat olisivat jatkuvasti ja poikkeuksetta sataprosenttisen tehokkaat, kurssitasot heijastelisivat aina absoluuttista…

  • Sijoitusvuoden 2024 tärkeimmät opit

    Vuodenvaihde on aina sitä aikaa, kun sosiaalinen media täyttyy tuottograafeista. Hyvinä pörssivuosina graafeja tulee enemmän, huonoina vähemmän. Helsingin pörssin mörniessä Suomi-sijoittajien tuottoja ei ole paljoa näkynyt, kun taas jenkkisijoittajat ovat esitelleet salkkujensa menestystä avomielisemmin. Olen päättänyt avata oman salkkuni tuotot niin lihavina kuin laihoina vuosina, joten tässä tulee. Salkkuni teki tappiota 5,65 prosenttia. Vielä joulukuun…

  • |

    Osakesäästötili tulee vuonna 2020

    Olin aamulla ajamassa veljen luo Lauttasaareen muuttohommiin. Ollessani lähes perillä satuin kuulemaan klo 11 uutisista tiedon osakesäästötilin tulosta vuonna 2020. Sipilä, Orpo ja Terho olivat päässeet sopuun budjettiriihessä 50 tuhannen euron katon omaavasta osakesäästötilistä. Twitterissä suhtautuminen tiliin on ollut aluksi kaksijakoinen. Monet ovat pitäneet 50 000 € kattoa aivan liian matalana ja pitävät tiliä vesitettynä. Toisaalta…

  • Volatiliteetti palasi markkinoille

    Lokakuun toinen viikko on ollut markkinoilla punainen. Pitkän tasaisen kauden jälkeen muutama kovempi laskupäivä on saanut osan sijoittajista huolestumaan. Talousmediat repivät kurssilaskusta meheviä otsikoita ja osaltaan otsikot ruokkivat pelkoa sijoittajien keskuudessa. Merja Mähkä, tunnettu sijoitusbloggari, kertoi Twitterissä salkusta sulaneen 16 000 € viikossa. IS tarttui twiittiin ja viikonlopun lehteen kirjoitettiin juttu kurssilaskusta. Pidin juttua ihan hyvänä,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *