Vuosi: 2019

Jyrki Uurasmaa, miksi kansankapitalismi voi paremmin Ruotsissa?

Jyrki Uurasmaa, miksi kansankapitalismi voi paremmin Ruotsissa?

Joulukuun haastattelussa on yksityissijoittaja ja FIM:illä rahastonhoitajana toiminut Jyrki Uurasmaa. Vuoden lähestyessä loppuaan kyselin Jyrkiltä kuluneesta sijoitusvuodesta. Lisäksi aiheena mm. finanssikriisi, ESG sijoittaminen ja Tukholman pörssi. Jyrki kertoo myös arvokkaita neuvoja yksityissijoittajan osakepoimintaan ja kehittymiseen sijoittajana. Miten vuosi 2019 on mennyt sijoitusmielessä? Mistä vuosi 2019 tullaan muistamaan? Vuosi 2019 muistetaan varsinkin selvästi negatiiviseksi menneestä korkokäyrästä…

Rikhard Wacker, ketä sijoittajaa arvostat?

Rikhard Wacker, ketä sijoittajaa arvostat?

Rikhard Wacker on Inssin osingot -sijoitusblogista tuttu bloggari ja yksityissijoittaja. Monille Sharevilleläisille mies on tuttu RJW nimimerkin takaa. Rikhard oli myös tänä vuonna mukana Vuoden Sijoittaja skabassa. Pääsin haastattelemaan Rikhardia säästämisestä, osakesäästötilistä ja taloudellisesta riippumattomuudesta. Odotatko osakesäästötiliä ja minkälaisen salkun haluaisit kenties tilille kasata? Aiotko myydä nykyisiä omistuksia ja siirtää näin tilille rahaa? Rehellisesti sanoen…

Aki Pyysing, onko pokeri tehnyt sinusta paremman sijoittajan?

Aki Pyysing, onko pokeri tehnyt sinusta paremman sijoittajan?

Aki Pyysing on sijoittajille ja pokerinpelaajille tuttu mies. Hän kirjoittaa sijoitusaiheisia kolumneja Sijoitustiedossa ja haastattelee YouTuben puolella sijoitusammattilaisia Teerenpelit haastattelusarjassa. Pääsin haastattelemaan Akia aiheina pokeri ja sijoittaminen, sekä Ovaro. Mitä kuuluu? Millaista pokerinpelaajan ja sijoittajan elämä on tällä hetkellä? Jatkuvaa kamppailua ikääntymistä ja painonnousua vastaan heikohkolla menestyksellä. Pokeri ja sijoittaminen taas rullaavat melko vaivattomasi. Onko…

Vuoristoradan kyydissä

Vuoristoradan kyydissä

  Heinäkuussa salkkuni laski mykistävät 22,39 % suurimman sijoitukseni Genius Brands Internationalin laskiessa voimakkaasti. Koska salkkuni on niin keskitetty (GNUS salkusta reilut 50%) on tällainen lasku mahdollinen yhden kuukauden aikana. Miksi Genius Brands syöksyi? Viimeisimmässä salkkuraportissa taisin kirjoittaa, että yhtiön rahoitus tälle vuodelle oli turvattu. Olin väärässä. Yhtiö tarvitsee lisää rahoitusta uuden sarjansa tuottamiseen ja…

Mustia joutsenia ja nerokkaita brändejä

Mustia joutsenia ja nerokkaita brändejä

Kesäkuussa Suomen ja Yhdysvaltojen pörsseissä nähtiin nousevaa kehitystä. Oma salkkuni jäi indeksistä jälkeen ja päätyi kuukauden aikana hieman reilut kolme prosenttia pakkaselle. Vuoden toinen kvartaali päätyi salkkuni osalta nelisen prosenttia plussan puolelle. Musta Joutsen Kesäkuussa aloitin Nassim Nicholas Talebin ”The Black Swan” eli Musta Joutsen kirjan lukemisen. Kirja on saatavilla myös suomeksi, mutta itse aloitin…

Jason Fieber, what’s life like after FIRE?

Jason Fieber, what’s life like after FIRE?

Jason Fieber is an investor and a blogger known from his blogs Mr. Free at 33 and Dividend Mantra. Jason’s blog was one of the very first FIRE blogs I stumbled upon back in 2013. He had started documenting his journey even before that and I became a regular reader very quickly. Jason became financially…

Kimmo Matikainen, miltä vuoden 2008 finanssikriisi tuntui?
|

Kimmo Matikainen, miltä vuoden 2008 finanssikriisi tuntui?

Kimmo Matikainen on sijoittaja, jolla on pitkä ura finanssialalta. Kimmo on tullut monelle sijoittajalle tutuksi Twitteristä, jossa hän vaikuttaa aktiivisesti. Haastattelin Kimmoa uran alkuajoista, sijoitustyylistä, finanssikriisistä sekä tietenkin siitä, mitä salkku tällä hetkellä sisältää. Aloitit alalla 80-luvulla. Miten sijoitusmaailma on muuttunut niistä päivistä? Finanssiala oli 1980-luvulla vielä varsin kehittymätön nykyiseen alan tilaan verrattuna. Ei ollut…

Tiina Landau, voiko sijoittamalla vastuullisesti saavuttaa ylituottoa?

Tiina Landau, voiko sijoittamalla vastuullisesti saavuttaa ylituottoa?

Tiina Landaun ja Hanna Silvolan yhdessä kirjoittamalle kirjalle ”Vastuullisuudesta ylituottoa sijoituksiin” on varmasti ollut sijoittajien keskuudessa kysyntää. Yhä useammat haluavat ottaa sijoittamisessaan huomioon ESG-asiat ja vastuullinen sijoittaminen on nopeasti valtavirtaistumassa. Pääsin haastattelemaan toista kirjan kirjoittajaa, Tiina Landauta, vastuullisen sijoittamisen perusasioista. Mitä kirjainyhdistelmä ESG tarkoittaa? Millainen on ESG-analyysi? ESG viittaa ympäristövaikutuksiin (Environmental), sosiaaliseen vastuuseen (Social) ja…

Kaikkein tärkein asia on
|

Kaikkein tärkein asia on

Toukokuu on takana päin ja vuoden ensimmäisestä puolikkaasta on jäljellä enää vajaa kuukausi. Salkkuni tuotto jäi toukokuussa miinusmerkkiseksi:   Kehittyminen sijoittajana Aloitin kahden kirjan lukemisen toukokuussa. Annie Duken kirjoittama ”Thinking in Bets” auttaa lukijoitaan parempaan päätöksentekoon. Yksi kirjan sanomista on, että meidän tulisi arvioida onnen ja taidon osuutta päätöksenteossa kriittisesti. Usein onnistuneet päätöksen jälkeen arvioimme,…

Analyytikko Atte Riikola, mihin kiinnität peliyhtiöissä huomiosi?
|

Analyytikko Atte Riikola, mihin kiinnität peliyhtiöissä huomiosi?

Atte Riikola on Inderesin analyytikko, jolla on seurannassaan peliyhtiöt Next Games ja Remedy. Muita Aten seurannassa olevia yhtiöitä ovat mm. Fellow Finance, F-Secure ja Nixu. Haastattelin Attea peliyhtiöistä, hänen sijoitustyylistään ja siitä, millaisiin asioihin peliyhtiöihin sijoittavan pitäisi kiinnittää huomiota. Mihin asioihin sijoittajan pitäisi peliyhtiöissä kiinnittää huomiota? Millaiset peliyhtiöt täyttävät kriteerisi omille sijoituksillesi? Peliyhtiöissä kiinnitän erityisesti…